Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen viettoa

Torstaina lähdimme Kuusamoon pääsiäislomalle. Ajoimme Ylikiimingin kautta maisemareittiä ja käytiin välillä ulkoilemassa. Matka meni totuttuun tapaan hyvin Lunan lähinnä nukkuessa. Selvästi oli tuttu paikka ja mielissään oli, kun pitkästä aikaa näki tutut ihmiset. Niin myös me. Torstai-perjantai yö meni hyvin. Luna nukkui rauhassa omassa huoneessa koko yön ilman mölinöitä. Aamujen osalta tätä ei tosin lomaksi oikein voi kutsua, kun automaattiherätyskello Luna soi kuuden aikaan täsmällisesti.

Perjantai-aamuna käytiin ulkoilemassa lentokentän suunnalla. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja oli tyyntä. Vanhoja moottorikelkan pohjia ja väliin umpihankeakin edettiin. Lunalla ei paljon hidasta, oli hankea eli ei. Leluja heiteltiin ja kaivettiin niitä piiloon hankeen Lunan niitä tohkeissa etsiessä. Enimpien aamuenergioiden purkamisen jälkeen käytiin mummin luona, jossa Luna ihastutti. Mentiin hissillä ylös ja Luna oli vähän ihmeissään, kun oli erilainen hissi, kun kotosalla.

Perjantaina Luna pääsi ensimmäistä kertaa myös pikaiselle pilkkireissulle mukaan ja nukkui torkut autossa. Pilkkijät oli kyllä outoja ja kiinnostavia paikallaan nököttäjiä. Parille ilmestykselle piti haukahdellakin. Käytiin samalla pyörähtämässä myös toisessa mummolassa, jossa Luna näki Mistiä. Leikit meni hyvin ja korvatkin oli pääosin kuulolla. Luna tykkää leikkiä keppien kanssa ja tykkää, kun muut ajattavat. Kukapa ei. Mistillä eivät niin kepit kiinnostaneet, joten leikki pysyi rauhallisena. Mentiin pariin otteeseen vauhdikkaasti putkea. Illalla jatkettiin kynsienleikkausharjoituksia ja vuorostaan J leikkasi, jolloin meni paljon paremmin.

Lauantaina mentiin J:n kotiin, jossa saimme ulkoilla maaseutumaisemissa. Se on kyllä iso plussa, kun voi turvallisin mielin lähteä koiran kanssa suoraan pihasta vapaana ulkoilemaan. Lunan kavereina olivat Pipsa ja Tane. Tanen kanssa alkuun oli vähän kärhämää. Luna ei oikein näyttänyt perustavan Tanen kiinnostuneista nuuskutteluista. Yhteisen sävelen löydyttyä leikkivät oikein mukavasti. Eilen Luna pääsi uudelle pilkkireissulle.  Jäälle mentiin moottorikelkalla siten, että J ajoi S:n ja Lunan ollessa reessä takana. Tässä taas huomattiin kuinka rohkea Luna on, kun ei ollut kelkkakyydistä moksiskaan. Kiinnostuneena vain S:n sylissä kuikuili eteenpäin, että mitä siellä näkyy. Välillä kelkan pyryttäessä lunta taakse, käänsi päänsä eri suuntaan tuiverrukselta suojaan. Jäällä Luna sai juosta sydämensä kyllyydestä. Melko hyvin jätti myös pilkkihommat rauhaan, vaikka kaloja katselikin kiinnostuneena. Palloa heiteltiin ja auringosta nautiittiin. Luna oikeasti tällä kertaa innostui noutamaan palloa ja oltiin aivan ihmeissään. Kauempana mennä vilahti moottorikelkkoja, joille haukkui, mutta lopetti sitten kehotuksesta ja tuli lähettyville. Muita kulkijoita yhden pilkkijän ohella ei nähty. Lunalle vartavasten keitettiin yksi ahven, joka näytti maistuvan (etenkin keitetty mäti).

Sen verran oli lauantaillekin touhua, että illalla Lunaa väsytti. Ei vain meinannut malttaa alkaa nukkua, kun oli kaksi kiinnostavaa karvakaveria seurana. Yö meni hyvin samassa huoneessa koisiessa, tosin uumoiltiin unien jatkuvan hieman pidempään. Jälleen herätys oli kuudelta ja Luna meni vinkumaan oven taakse lähinnä päästäkseen muiden koirien pariin. Kun mitään ei tapahtunut, piti pariin otteeseen protestiksi hypätä sänkyynkin. Mukava oli myös, kun Luna pääsi pitkästä aikaa näkemään lapsia ja tosi mukavasti meni senkin suhteen. Välillä yrittää hyppiä, mutta yllättävän vähän. Toki varmastikin siitä johtuen, että nämä lapset ovat tottuneita myös koiriin. Tänään ulkoiltiin lasten ja koirakavereiden kanssa. Tänään ulkoilun jälkeen jopa rauhoittui nukkumaan muiden koirien ollessa samassa huoneessa. Joskus se tulee kunnon väsy Lunallekin.

Luna on hyvin ollut kuulolla koko pääsiäisen ajan. Arkitottelevaisuutta ollaan otettu kaiken muun touhun lomassa. Huvikseen myös välillä siten, että muut koirat on häiriönä. Kohtuu mukavasti lyhyitä hetkiä kerrallaan onnistuu ja Luna mielellään tekee. Maahanmeno on erityisen säpäkkä ollut ja kun sitä ollaan nyt enemmän tehty, niin herkästi tarjoaa sitä. Tänään tultiin takaisin kylille. Pilkillä käytiin ja Luna jäi tällä kertaa kotiin nukkumaan. Luna on pääosin syönyt ja lepäillyt. Kynnenleikkaustakin harjoiteltiin osin kuivaharjoitteluna, osin oikeasti leikattiin. Yksi kynsi epäonnisesti meni eka kertaa vähän verikynteen. Luna vingahti, muttei isommin säikähtänyt ja antoi jatkaa operaatiota. Tekevälle sattuu.

Mukavaa on ollut ja ilmat ovat kerrassaan suosineet, huomenna kotiin.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vuoristorataa

Aika vierii ja pitäisi kirjoittaa useammin, jotta muistaisi paremmin mitä päivät pitävät sisällään. Viime viikolla alkoi olla Lunassa havaittavissa aiempaa enemmän haaveilua ja korvattomuutta vähän vaihdellen päivittäin. Näin etenkin hihnaillessa. Sisällä on ollut kuulolla. Haistelu ja merkkailu on lisääntynyt. Lunan siskolla on alkanut vastikään juoksut, joten niitä odotellessa. Hihnakävely on edelleen haastavaa, mutta välillä siinäkin tulee onnistumisia. Lyhyitä, pieniä ja hidastahtisia lenkkejä ollaan tehty. Hitaasti, mutta varmasti huomaa, että tehostetusta ja määrätietoisemmasta harjoittelusta on hyötyä. Viime viikolla käytiin ulkoilemassa useampaan otteeseen Valkiaisjärven maastossa ja jäälläkin käytiin käppäilemässä.

Viime viikonloppuna ulkoiltiin Sanginjoella, jossa Luna näki Melliä. Leikit sujuivat erittäinkin sopuisasti, liekkö juoksuista johtuen. Todella selkeä muutos rauhallisempaan menoon päin. Vähän ihmeissään Luna haisteli, että mitä kaverille on tapahtunut. Sunnuntaina käytiin Lunan ja Nukan luona. Aikomuksena oli harjoitella tottelevaisuusjuttuja ja jatkaa Nukan häiriköintiä. Häiriköintiosuudessa ei ollut ongelmaa. Lunalla oli keskittyminen hakusessa ja otettiin vaan muutamaan otteeseen perusliikkeitä, jotka sinällään sujui mukavasti. Muutoinkin Luna vielä herkästi esim. pomppaa maasta ylös tai lähtee perusasennosta käppäilemään ilman vapautusta, etenkin vähän virikkeellisemmässä paikassa. Käytiin ulkoilemassa ja saivat päästää enimpiä höyryjä pois. Hihnailua tuli myös harjoiteltua. Luna näki ensimmäistä kertaa elämässään kissan ja pääsi käymään näyttelypöydällä. Kotiin voisi viritellä jonkun tason, missä vähän seisomista jne. voisi harjoitella. Juttua riitti koirista pitkä tovi ja mukava oli vaihtaa kokemuksia. Sisällä karvakaverit olivat yllättävän sopuisasti. Reissun jälkeen Lunalle uni maistui.

Nyt alkuviikosta on ollut hyvät kelit. Yksinolot ovat sujuneet hyvin. Töistä päästyä ollaan ulkoiltu joko vapaalla jalalla tai lähiympyröissä hihnaillen. Eilen käytiin myös nallikarissa jäällä kävelemässä, mutta pidettiin Luna hihnassa mahdollisten ohikulkijoiden varalta. Olisipa hienoa, kun joku päivä oltaisiin siinä pisteessä, että uskaltaisi pitää Lunaa vapaana luottaen siihen, että tulee kutsuttaessa varmasti luokse. Tähän on pitkä matka ja tällä hetkellä neiti nostaa varmasti kytkintä houkuttelevien asioiden ilmaantuessa näköpiiriin. No, kaikesta voi haaveilla.

Eilen Luna oli jälleen yllättävänkin hyvin kuulolla, mutta tänään on ollut osin ärripurri päivä. Tällä hetkellä pientä vuoristorataa siis näyttää olevan. Aamu alkoi seesteisesti ja yksinolokin sujui hyvin. Ilmeisesti Luna on saanut normaalia vähemmän huomiota, kun ollaan siivoiltu. Hihnassa on ollut enemmälti kiskomista, mutta vapaana juostessaan oli kuulollakin. Aina ei voi olla hyvä päivä. Kynsien leikkauskin meni yllättäen mönkään. Lunalle se ei aivan helppoa ole ollut missään vaiheessa, mutta isommin ei ole siitä stressiä ottanut. Nyt oli kuitenkin aivan kummallinen kerta. Lunalla on yksi kynsi mennyt tummaksi aivan pentuna, kynsi kuitenkin kasvaa jonkin verran ja tunto siinä on selkeästi tallella. Ekana tuli leikattua juurikin kyseinen kynsi ja Luna vähän vinkaisi, loppu meni taisteluksi. Jatkettiin niin, että Luna oli rauhallinen. Täytyy tässäkin asiassa ryhdistäytyä ja harjoitellaan päivittäin kynsien 'käsittelyä' ja mikäli ei ole leikattavaa, niin ollaan edes leikkaavinamme.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Revontulten metsästystä ja talven taittumista

Eilen J bongasi iltaulkoiluilla niin hienot revontulet, että täytyi pakata kimpsut kasaan ja ajatella paremmille apajille niitä tähystelemään. Luna tuli mukaan ja jatkettiin iltaulkoilua pilkkopimeässä tai pikemminkin revontulten ja kuun loisteessa. Ei varmasti tule moista noin vaikuttavaa näkyä elinaikana kohdalle. Revontulten loimu valtasi koko taivaankannen. Lunan mielestä moinen taivaalle tähyily oli vähintäänkin epäilyttävää.

Nyt Luna osaa mennä maahan simsalabim ihan noin vain, vaikka itse seisoisikin. Samoin kivasti ottaa uutta noutokapulaansa suuhun. Vielä itse pitoa ei olla harjoiteltu. Sitä herkästi jämähtää pieniin juttuihin ja jankkaa niitä samoja. Olisi taito osata vaikeuttaa sopivasti asioita pikkuhiljaa juuri sopivaa tahtia, ei liian vauhdikkaasti, muttei myöskään junnata samoja asioita läpi jatkuvasti.

Tänään käytiin ulkoilemassa korvessa. Sää oli mitä mahtavin ja aurinko alkaa jo hieman lämmittääkin. Lunakin mielellään hakeutuu myös aurinkoisille paikoille. Uutta lelua heiteltiin ja siitä luopuminen on Lunalle melkoinen pala purtavaksi. Tosi hanakasti vetoleikeissä tarttuu kiinni, pääosin hienosti malttaa käskystä irrottaa. Lumeen hyppiminen, kaivaminen ja möyhiminen on hauskaa puuhaa. Välillä ollaan harjoiteltu myös ihan pysähtelyä ja odottelua. Alla kuvia tältä päivää.

Kaunis lumikuono

Korvakaverimme

Valmistautuu..

..ja sukellus

Luna ja uusi lelu

Luopumisen vaikeutta

Luna paistattelee kevätauringossa

Sivuprofiili

Aina ei tarvitse höntyillä

Uljas tähystäjä

Hei mössykkä!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viikon touhuilut

Yksinoloa on harjoiteltu tällä viikolla töiden vuoksi päivittäin pidempiä aikoja. Webkameran nauhoitusten perusteella hyvin on mennyt. Pääosin Luna on nukkunut sekä touhuillut purtavien ja lelujen kanssa. Välillä on hetken aikaa saattanut haukuskellut, mutta pääosin rauhallisen oloinen elelijä ollut. Pidemmät ulkoilureissut ollaan pääosin tehty luonnonhelmassa ja pariin otteeseen ollaan pyörähdetty Muurahaispuistossa, jossa ollaan hengailtu pääosin keskenämme leluja heitellen ja leikkien.

Eilen aamulla tehtiin ulkoilureissu Mellin kanssa ja parivaljakolla meni tällä viikolla oikein sopuisasti, eikä kähinää ollut juuri ollenkaan. Ennen leikkimään pääsyä Lunan kans hinkattiin hihnassa ees taas niin kauan, että eteneminen oli rauhallista eli Luna hiljaa ja vetämättä. Samaa metodia ollaan otettu myös koirapuistoon mennessä. Herkästi Luna on koirakohtaamisissa niin ylikierroksilla, että haastetta riittää ja menee tovi jos toinenkin. Tämä jos mikä vaatii pitkäjänteisyyttä. Täytyy sanoa, että asian suhteen on tullut luistettua aiemmin ja Lunalla on ollut vetäminen herkemmässä viime viikkoina. Osin omasta lipsumisesta johtuen. Osin siitä, ettei hihnailua ole tullut niin paljon viime aikoina, kun enimmäkseen ollaan ulkoiltu vapaana. Ollaan tehostettu hihnailuharjoituksia ja jatkamme Turid Rugaasin 'Kiskomatta paras' oppien mukaan. Eiköhän sinnikäs harjoittelu ala vähitellen tuottaa tulosta. Parempi terästäytyä nyt ennen kuin pahemmin on porattu itseämme nilkkaan.

Toisen pentukurssin viimeinen kerta oli myös eilen iltapäivällä. Alkuosan harjoittelimme tokossa istumista, maahanmenoa ja seisomista. Asennonvaihdoksia ei olla kovin paljon tehty. Luna osaa mennä maahan ilman käsiavustusta, mutta useimmiten siten, että itsekin on matalammalla, esim. polvillaan ja kyykyssä. Istua osaa ja se on edelleen Lunan ominaisasento :) Seisomisen harjoittelu on alkutekijöissä ja siihen tarvii käsiavustuksen ja herkästi istahtaa. Lisäksi otettiin luoksepäästävyyttä. Hyvin Luna jaksoi keskittyä.
Jälkipuoliskolla harjoiteltiin aluksi omatoimisesti keppejä, puomia ja pussia. Puomia ei ollakaan testattu pitkään aikaa ja oli yllätys kuinka rohkeasti Luna sen meni. Opettajan johdolla harjoiteltiin putki-putki yhdistelmää, otettiin pussia ja hyppyä rima maassa. Tässä vaiheessa jo keskittyminen meinasi herpaantua ja Luna meinasi höntsäillä mitä huvittaa. Itse pitäisi kiinnittää huomiota, ettei änkeä koiran linjalle, kun mahdotonhan se on Lunan silloin toimia. Agilitystä lämpenee kyllä herkästi vähän liikaakin, joten rauhoittelu ja odottamisen harjoittelu olisi tärkeää. Ensi hepulin jälkeen mentiin esteet oikein reippaasti ja vauhtia Lunalta ei puutu :D

Tänään käytiin pyörähtämässä mätsäreissä, joka oli Lunalle täysin uusi kokemus. Itse asiassa päätettiin vasta eilen osallistua, kun siitä oli puhetta pentukurssilla. Harjoituksen ja kokemuksen kannalta sinne mentiinkin, kun ei noita näyttelyhommia olla harjoiteltu, eikä itselläkään ole aiempaa koiranäyttelykokemusta. Muutaman kerran pentukerhossa Luna on käynyt pöydällä ja hampaiden katsomista on harjoiteltu. Paikalla oli todella paljon pentuja, mutta yllättävän hyvin Luna rauhoittui alkuhämmennyksen jälkeen. Edeltävästi käytiin ulkoilemassa, mutta odottelua tuli jonkin verran ennen omaa vuoroa. Kehään päästyään Luna oli täynnä tarmoa ja energiaa, joten kävely meni suurelta osin ryntäilyksi ja pomppimiseksi. Toiseen kehässä olevaan koiraan ei kiinnittänyt huomiota, lähinnä kehän ulkopuolella oleviin. Olisi ollut hyvä, kun oltaisiin vähän päästy käppäilemään johonkin juuri ennen näyttäytymistä, niin olisi voinut sujua vähän rauhallisemmin. Välillä seisoi, välillä istui. Pöydälläolo meni yllättävän hyvin ja hampaat antoi katsoa loistavasti yhtään pyristelemättä. Tuomari kehui Lunan rakennetta ja painoa hyväksi, sopusuhtainen on. Sanoi myös, että 'luonteeltaan avoin ja rohkea, joten hyvät edellytykset tulevaan'. Tuloksena sininen nauha ja mikäli yli-innokkuutta saadaan tasattua voisi sujua mukavastikin. Ainakaan pelokas ei ole :D Harjoittelu ja rauhoittuminen ovat avainsanat jatkoon.

Käytiinpä ostamassa Kalakaverista säkillinen leluja, kun entiset alkaa olla aika riekaleina. Oli muuten jo valmiista palapelistä kadonnut yksi kulmapala, liekkö tipahtanut pöydältä ja joutunut piraijan kitaan.

Muokkaus. Voi vitsi miten noloa. Häippästiin vaan sieltä näyttelypaikalta sen yhden kierroksen jälkeen, kun ajateltiin, että sininen nauha tarkoittaa, että homma päättyy siihen. Voi meitä tietämättömiä. Nyt jälkikäteen ruvettiin miettimään, että mitenhän se menikään. Ehkä etukäteisperehtyminen olisi ollut aiheen!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Supersunnuntai

Tänään tekemistä on riittänyt yllinkyllin. Aamusta käytiin ulkoilemassa lähimetsässä ja edettiin myös junaradan viereisiä polkuja, siellä ei olla aiemmin hoksittu käydäkään. Pari koiraakin nähtiin ja ohitukset sujuivat haukkumatta, se on huomattavaa edistystä. Varsinkin, kun molemmat on ulkoillessa mukana, ohitukset sujuu paremmin. Ns. jumittumistilanteet vältetään näin paremmin, kun toinen meistä vain rauhassa jatkaa matkaa ja ohittaa kulkijat, mikäli Luna höntyilee ja hihna kiristyy. Tämä näyttää toimivan rauhoittavana efektinä. Viime aikoina ollaan nähty vähemmän koiria muutenkin, niin tuntuu ehkä sekin vähän Lunaa rauhoittaneen. Oppaitakin ja koirakirjoja ollaan lueskeltu asian tiimoilta.

Päivällä käytiin Kiimingissä treenailemassa tottelevaisuusjuttuja omatoimisesti tai vähintäänkin häiriköimässä Nukan ja Lunan harjoituksia. Homma sujui kohtuullisen mukavasti alun hepuloinnin jälkeen. Kauaa Luna ei toki kerralla jaksa keskittyä ja homma menee välillä muiden vahtaamiseksi. Siksi pitäydyttiin yksinkertaisissa perusharjoituksissa ja paljon myös vaan leikittiin keskenään. Luoksetuloa otettiin muutaman kerran, pientä kontaktointia, maahanmenoa, sivulletuloa. Mukavaa oli ja tosissaan on hyötyä tällaisista harjoituksista, Luna on kyllä edistynyt hienosti. Toivottavasti otetaan myös uusiksi. Harjoittelun jälkeen käytiin myös metsälenkillä mukavan rauhallisissa maisemissa. Hihnailu muiden seurassa ei mennyt ihan putkeen ja Luna päätti hyödyntää lähinnä nelivetoaan etenemistaktiikkana. Itse lenkin jälkeen jo sujui vähän paremmin, kun enimmät energiat oli saatu purettua. Myös tulppataktiikka saattaa toimia esim. polulla, mikäli Luna ei sujuvasti pääse ohi, niin joutuu kävelemään siinä sivussa hyvin hihnassa kantapäitä väistellen tuntumalla :) Hyvä, että tämänkin suhteen harjoitusta tulee, eipä sitä muuten voi oppia.

Kotona käytiin lepäilemässä ja illalla nähtiin Tatu pemua. Ovat sen verran tasakokoiset kamut jo, että leikit sujuvat aivan mainiosti. Tatu on rauhallinen, kärsivällinen ja leikkisä kaveri. Koiraillessa on mennyt siis koko päivä, joten todellinen supersunnuntai on takana. Ulkoiltua on tullut sen verran paljon, että koko lauman silmät täällä luppasevat. Huomenna on paluu arkeen, kun kummallakin on töitä luvassa. Tällä viikolla yksinolot ovat olleet huomattavasti lyhyempiä, joten pidetään peukut pystyssä, että menee mukavasti.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lomailua, ulkoilua ja onnistumisia

Viikon verran on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Viikon aikana J on ollut lomalla ja keskittynyt Lunan kanssa ulkoiluun, kun pääosin kelitkin ovat suosineet. Viime viikonloppuna käytiin Sangijoella ulkoilemassa ja sieltä alla pari kuvaa. Viime lauantaina oltiin pentukurssilla, jossa oli mukavaa ja edistystä on tapahtuu kerta kerralta. Tokossa harjoiteltiin perusasentoa, luoksepäästävyyttä ja ohittelua. Agilityssä parin esteen yhdistelmää ja hypyn takakiertoa.

Tänään aamusta meillä oli treffit Mellin kanssa. Taas oli sisarusten välistä tuttua kärhämää havaittavissa ajoittain, mutta hyvässä hengessä touhusivat keskenään. Ekaa kertaa tänään innostuivat kiskomaan köyttä. Käytiin metsikössä pieni lenkki kävelemässä ja olipa niin kaunis auringonpaiste, että kyllä kelpasikin ulkoilla. Huomattu on, että paras tapa väsyttää corgi on toinen corgi. Jonkin verran oli poluilla kevyttä pakkaslunta, niin eivät aivan helpolla päässeet senkään suhteen. Kotiintultua jätettiin Luna nukkumaan ja käytiin asioilla.

Kun tulimme kotiin, Luna oli nukkunut ja ladannut akkujaan pentukurssiaan varten. Mentiinkin sitten suoraan kurssikerralle, joka meni kyllä paremmin kuin koskaan aiemmin, joten kannattanee noudattaa samantapaista valmistautumiskaavaa kuin tänään. Alkuun oli tuttua hepulointia, mutta Luna rauhoittui ja keskittyikin mukavasti. Kun alku starttasi niin hyvin, itsekin rentoutui ja koko tunti meni leppoisissa fiiliksissä hujauksessa. Harjoiteltiin eka puolituntinen tokoa. Alkuun otettiin kontaktia ja perusasentoa. Perusasentoon tulee välillä ihan mukavasti namiavustuksella, välillä ei malta jäädä kurssilla sivulle pidemmäksi aikaa, vaan saattaa häippästä ilman vapautusta. Välillä taas sujuu hyvin pidempäänkin. Lisäksi harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, joka nami-imutuksella sujuu loistavasti, muuta ei vielä kokeiltukaan ja luulenpa kurssin ohjaajan olevan huippukiinnostava, joten edetään hitaasti. Luoksetulot sujuivat mainiosti ja Luna kyllä tulee vauhdikkaasti, eikä lähtenyt hötkyilemään muiden luo. Lisäksi otettiin odottamista, joka meni yllättävänkin hyvin myös noin häiriöisessä tilanteessa, eikä lähtenyt lipettiin.

Agilityssä harjoiteltiin pussia ja hyppyjä. Hypyt itsessään meni rimat maassa mukavan vauhdikkaasti. Testattiin huvikseen pallopalkkaa, kun leluista niin innostuu. Kun kurssin ohjaaja antoi Lunalle hienon sinisen ennennäkemättömän pallon, oli se niin hieno, että Luna ei siitä halunnutkaan luopua, vaan mennä sujahti yhteen putkeen piiloon palkkansa kanssa. Juuri niin Lunan tapaista :D Huvitusta herättävää. Tuli kuitenkin toisen lelun avustuksella pois putkesta. Jatkamme siis luopumisen harjoittelua ja ensi kerralla otetaan joku tuttu pallo mukaan. Keppejä mentiin myös ja selvästi edistystä niissäkin on kerta kerralta havaittavissa. Näyttelypöydällä käytiin myös käytiin, katsottiin hampaita ja harjoiteltiin seisomista. Pikkuisen myös keinulla hengailtiin ja laitettiin namua alkupäähän siten, että Luna nosti etutassunsa keinulle.

Kelien lauhtumisen myötä näyttää siltä, että Luna alkaa pikkuhiljaa vähentää karvapeitettään. Muuten sitä ei huomaa, mutta harjaillessa Furminatorilla karvaa lähtee enemmän. Tilattiin tällä viikolla vielä säkki penturuokaa ja samalla saatiin älypeli, jolla ollaan leikitty myös. Eilen tilattiin myös puruluita ja samalla pieni puinen noutokapula harjoittelukappaleeksi. Luna ylipäätään mielellään kantelee kaikenlaista, muun muassa kepakkoja, pulloja ja tölkkejä. Muoviset Suomi Viina -pullot ovat suosikkeja, mikäli niitä sattuu naapuripihalta löytymään. Hilpeyttä herättää vastaantulijoissa.

Huomenna mennään Lunan kanssa harjoittelemaan Luna-kaiman ja Nukan kanssa. Tai Nuka treenailee tokoa, me mennään paikalle ja ollaan vähintäänkin hyviä häiriön tuottajia :)

Ylväs Luna nautti harjausoperaatiosta

Vahtikoira

Vetoleikkiä

Alla pari pätkää, joista ensimmäinen harjausoperaatiosta tältä viikolta. Samalla näyttää toimivan rentoutusharjoituksena. Jälkimmäinen on metsäreissulta.



perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kevättä rinnassa

Aurinkoa ja näitä kelejä ollaan odotettu. Toivottavasti ne jatkuvat myös ensi viikolla, kun J:llä on lomaa. Loppuviikosta ollaan vakoilua jatkettu ja hyvin on mennyt yksinolot Lunalla. Tänään päästiin aikaisin kotiin ja mentiin taas luontoseikkailulle. Aurinkoinen, keväinen keli. Alla kuvia tältä päivää.