Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Aikaistettu joulutauko juoksujen kunniaksi

Eli tällä viikolla Lunalla alkoi, kun alkoikin ne juoksut, jota jo vähän uumoiltiin. Tiistai-iltana lenkin päätteeksi tämä havaittiin.

Maanantaina ehti olla vielä agilitytreenit, jossa mentiin jälleen rataa. Harjoiteltiin kontakteja, puomia, keinua ja A:ta. Keinulla ajatus olisi, että koira juoksisi reippaasti aikalailla päähän asti ja antais tulla alas ja toki vasta sen kunnolla ollessa alhaalla sais jatkaa matkaa. A:lla ja puomilla siis juoksukontaktit, jotka menivät namialustalla hyvin. Puomin alastulossa ilman namialustaa ei kyllä osunut ihan kohilleen. Pitää olla tarkka näiden suhteen. Rengas meni loistavasti muutaman kerran ihan sukkana. Kepit ois ollut radan loppuun, mutta ne on niin alkuvaiheessa, että ei menty niitä. Luna oli pääosin hyvin kuulolla, pientä välipalloilua. Ei kuitenkaan mitään erityistä draamaa tällä kerralla :D Ja kyllä se vaan syttyy tuosta hommasta! Molemmilla oli hauskaa.

Aloitimme siis varhaistetun joulutauon ja syyskauden ensimmäiset treenit - yhdet agilityt ja kahdet tokot jää meiltä nyt väliin. Toisaalta tauko tekee ihan hyvää tähän paikkaan. Agilityssä jatketaan kevätkausi ja tokon suhteenkin pitäisi piakkoin tulla tieto.

Tänään kotona tehtiin banaanilaatikkoputki. Luna toki heti hiffasi idean. Otettiin 'putken' kiertoa takaa ja eri kulmilla. Olipas Luna mielissään. Tilat meinasi käydä vähän ahtaaksi :D

Metsäilemässä silloin, kun täällä oli vielä lunta...

Luna odottaa tassu ilmassa, että frisbee lähtee lentoon.

Hieno Luuni..

Olisinko nyt hyvin saadakseni namun?

Entä kelpaisko tämä?

Ihana

Wiii... banaaniputkeen!

Joo, mä kierrän..

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäiväviikonlopun reissut

Aluksi vähän treeniasiaa. Maanantaina mentiin agilitytreeneissä aika haastavaa rataa. Suurin ilo uutinen oli renkaan läpimeno 3 kertaa oikein. Välissä oli myös epäonnistumisia, mutta lopulta hommasta jäi oikein mukava mieli molemmille. Suurta draamaakin oli, kun Luna pääsi karkaamaan miniraosta hallin toiselle puolelle. Muut hallissaolijat yrittivät huudella ja pelotella Lunaa, mutta Lunallehan se oli pelkkää leikkiinkutsua ja villitsi vain kaveria lisää. Sain lopulta kaverin haltuun ja mentiin sylissä takaisin agiradalle. Loppuajan Luna teki oikein mallikkaasti ja mentiin rata 3-4 kertaa läpi jättäen kepit väliin. Haastavin kohta radassa oli, kun koira pistettiin hypyn jälkeen suoraan putkeen, jonka jälkeen oli hyppy, joka piti kiertää. Sai siinä polkea reisistä hieman itselle vauhtia, että ehti. Oltiin Lunan kanssa ainoa pari, jolla riitti jalkanopeus molemmilla :) Aivan pennunoloinen tuo Luna vielä on ja pitää koittaa vaan kärsivällisesti mennä pikkuhiljaa eteenpäin sen kanssa. Pääasia, että molemmilla oli hauskaa pikkuretkistä huolimatta. Ai, niin. Ja käytiin me viime viikonloppuna myös omatoimitreenailemassa hallilla, jossa otettiin etenkin keppejä ja poistettiin keskeltä yksi verkko, joka korjattiin ohjurilla. Hyvin meni. Silloin otettiin vähän myös rengasta ja tuolloin alkoi ideaa löytyä. Pariin kertaan mentiin myös puomi ja saatiin oikein hyvät juoksukontaktit.

Torstain tokotreenit menivät oikein kivasti, eikä isompia hepulointejakaan tullut. Joskin tällä kertaa paikalla oli poikkeuksellisesti vain kaksi koirakkoa, joten saatiin mainiota yksilöohjausta. Joulu lähestyy ja myös pidennetty itsenäisyyspäiväviikonloppu varmaan verotti osan väestä. Aluksi otettiin kokeen omaisesti kehään meno ja kehääntulotarkastus, jossa oli riehakointia havaittavissa. Sitten otettiin luoksepäästävyys, jossa ajattelin Lunalle vaivihkaa sanoa ennen tuomarin tuloa, että 'vieras' niin tietää tilanteen. Selkeästi alkaa oppia ja meni jo vähän ilman nami-imuakin. Sitten otettiin 2 min paikkamakuu, jossa pysyi ja olin tosi lähellä, mutta oli vähän rauhaton. Käytin poikkeuksellisesti takapalkkaa treenioloissa, liekkö ollut liian vetävä.

Sitten otettiin 'pikkuliikkeitä' liikkeenohjaajan säestämänä. Aluksi luoksetulo minimatkalta. Siinä liikkeenohjaajan sanoessa, että 'käsky', hivenen näkyi Lunan pakaroissa jännitystä :) Ei kuitenkaan liikkunut. Hyvää tekee harjoitella, ettei reagoi tai ennakoi liikkeenohjaajan pölinöihin. Sitten otettiin pikku pätkä seuraamista, jossa etenkin vasen käännös meni mainiosti. Käännöksistä tulee paremmat, jos mulla on joko nami kädessä/haju, imuttaa ei tarvitse kummiskaan. Sitten viimeinen tehtävä oli asettautua 'suorituskohtaan' ja pyytää perusasentoon ja palkata isosti leikillä, ettei koira voi tietää ikinä, milloin palkka tulee. Luna oli mielissään ja selkeästi sytytti. Pitäisi osata hyödyntää ja varioida palkkausta.

Sitten harjoiteltiin hyppyä, pysäytystä ja seisomista esteen takana. Siinä meinasi mennä aluksi kärsivällisyys, mutta supernopeasti Luna oppii. Pitänee käydä jossain välissä keskenään hallissa sitä vähän harjoittelemassa lisää ja kotona harjoitella seisomista ja pysäytyksiä. Eka meinasi tarjota siten, että nosti etutassut eteen päälle.. voi Luna :D Se olisikin tyylikästä. Ja, kun vielä esteeseen ei saa koskea :) Kokonaisuudessaan treenit menivät mainiosti ja jopa 'lepo' komento loppupuolella toimi ja kävi maahan makaamaan. Nyt häiriötä oli huomattavasti vähemmän vähäisestä osanotosta johtuen. Kivat harkat!

Tällä viikolla Luna on kyllä ollut taas vähän haahuilija, vähän väsyneempi, lenkeillä nuuhkutellut menemään, merkkaillut paljon jne. Liekkö toiset juoksut tulossa? Joskin itsenäisyyspäiväviikonloppu ollaan oltu reissussa ja siellä ei ollut näistä ominaisuuksista, etenkään väsymyksestä merkkejä. Itsenäisyyspäiväaamuna ajeltiin etelään syntymäpäivien viettoon ja tutustumaan pieneen vauvaan. Luna pääsi telmimään kolmatta päivää Tanen kanssa. Yöt nukkui hyvin. Joskin samassa huoneessa ja kröhöm... osan yöstä meidän sängyn jalkopäässä. Luna ottaa hyödyt irti. Eilen käytiin lasten kanssa mäenlaskussa, jossa Luna oli mukana ja laskipa J:n kanssa mäen muutamaan otteeseen pulkalla :D Alkuillasta tultiin kotiin. Tohinaviikonlopun jälkeen väsyttää. Asunnon katsojiakin on käynyt monta ja yllättävän vähäisiä ovat olleet reaktiot ihanaisella köpöttinaisella.