Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ontuminen jatkuu...

Luna on ontunut nyt lähes päivittäin kuukauden päivät. Täkäläinen el ei osannut oikein sanoa mitään. Noin 3 viikkoa on ollut kipulääkkeellä, eilen loppui Rimadyl kuuri. Kovin paljoa hyötyä ei ole ollut valitettavasti havaittavissa. Alkuun ontumista oli lähinnä liikkeelle lähdön jälkeen ja lieveni sitten, mutta nyt viime päivät kyllä nähtävissä joka askeleella. Vaikka nyt ollaan toki oltu levolla, viime päivinä Luna on päässyt vain ihan lähistölle pikkuisen happihyppelylle ja pihalle toki irti köpöttelemään. Onneksi toistaiseksi muuten on ollut oma iloinen itsensä, mutta toki varmasti vaivaa on, kun näkyy ontumisena.

Eilen käytiin osteopaatilla. Etenkin vasemmassa olkapään seudussa ja lapojen välissä jumia. Lisäksi myös lanneselän lihaksissa. Antoi kyllä hyvin käsitellä. Lauantaille saatiin aika Ouluun vähän enemmän ortopediaan perehtyneelle eläinlääkärille ja halutaan nyt kuvata uudestaan ainakin olka, selkä ja mahdollisesti lonkatkin riippuen mitä nyt suosittaa. Jospa nyt saataisiin jotain selvyyttä tähän tilanteeseen, että missä mennään ja mitä mahdollisesti on luvassa. Onko mahdollisuuksia vielä parempaan vai ei. Kamala ja raskas tilanne kaiken kaikkiaan.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Helkan näyttelydebyytti ja Lunan ontuminen

Arki on niin tiivistä, ettei ole ehtinyt kirjoitella. Helka on 10 kk, Fanni reilu 2,5 vuotta ja Luna reilu 4,5 vuotta. Käytiin viikonloppureissulla Seinäjoella, jossa oli eilen 1.4. keeshondien erikoisnäyttely. Koiria oli muistaakseni vajaa 90 ja Helkan juniorinartuissa 10. Kovassa seurassa näyteltiin. Helkalla loppui pari viikkoa sitten ekat juoksut niin treenitkin oli vähän jääneet vähäiseksi. Pari kertaa ehdittiin käydä näyttelytreeneissä, mutta Helka on luonnonlahjakkuus ja helposti motivoitavissa, eikä ota juuri häiriötä muista.

Helka esiintyi hienosti, käyttäytyi mallikkaasti ja hyvin meni koko pitkä päivä. Pe-Su oltiin hotellissa ja sielläkin meni kyllä hyvin, tämä eka hotellivisiitti Helkalle. Sopeutuvaisia molemmat koiramme.

Tuomarina Marja Talvitie ja arvosteluna:

Hieman lanneosaltaan pitkä. Takaa voimakkaasti kulmautunut. Hyvä pää, ilme ja silmälasit. Hyvä ylälinja ja häntä. Niukat etu- ja voimakkaat takakulmaukset. Hyvä karvanlaatu, mutta ei täydessä turkissa. Liikkuu löysästi edestä, tarvitsee aikaa.

Tuloksena JUN EH. Eli ihan ok arvostelu. Ehkä vois joskus näyttää myöhemminkin, kun tulee sopiva tilaisuus. Nyt nähtiin samalla kasvattajaa ja Helka pääsi leikkimään siskonsa Siggyn kanssa.

Lunalla on ollut muutaman päivän ajan enemmän ja vähemmän vasemman etutassun ontumista. Etenkin unien jälkeen liikkeelle lähtiessä sen huomaa. Kauheasti muuten ei näytä vaivaavan ja on oma iloinen itsensä. Ollaan otettu nyt rauhassa. Selkeää vammaa ei taustalla, mutta toki on ollut liukkaita kelejä. Alkusyksystä oli vastaava jakso ja oirekuva, silloin käytettiin lääkärissä, epäiltiin venähdykseksi vasemmassa olassa. Se meni omia aikojaan ohi ja 2 kk välein Luna on käynyt Oikomossa osteopaatilla ja se on ollut hyvä. Jumittaa herkästi lapojen väliä, pitkiä selkälihaksia ja lonkkiakin, mutta hyvin reagoi käsittelyyn. Arjessa ei tuota jumitusta kovin normaalisti huomaa, mutta hyvin varmasti osaa peittää.  Ollaan käytetty koirat erikseen metsäreissuilla syksyisen jälkeen, eivätkä yhdessä paljon riehu. Se on toki ikävää, mutta Lunan kannalta välttämätöntä. Toki, kun miettii sitä taustaa, että jo 2 vuotiaana Lunalla todettiin 8 välissä selässä kalkkeja ja D-lonkat. Toivottavasti ei olisi mitään rankaperäistä säteilyä. Pitää huomenna varailla el aikaa, hankala kun täällä ei ole oikein ole ortopediaan paneutunutta tyyppiä. Toivotaan parasta, että kipulääkekuurilla ja levolla rauhoittuisi.

Ihanat ovat yhdessä nuo koirulit, vieri vieressä nukkuvat ja kaikkinensa erinomaista pataa ilman rähinöitä <3