Pari viime viikkoa on mennyt hujauksessa töiden aloittamisen, ulkoilun ja kotioleilun merkeissä. Luna on ollut pääasiassa muutaman tunnin päivässä yksin. J:llä alkaa usein myöhemmin työt, joten aamuisin ehtii tehdä kunnon ulkoilut. Töiden jälkeen ollaan tehty yleensä kaksi lenkkiä: toinen hihnassa yleensä joen vartta pitkin ja toinen vapaana metsässä tai pururadalla. Ollaan etsitty uusia paikkoja, joista osa on osoittautunut oikein hyviksi ja käyty niissä sitten useammin. Myös juoksulenkkeilyä ollaan hieman harjoiteltu viileämmillä keleillä. Pääosin Luna on pysynyt mukavasti kuulolla ja se kyllä tosissaan nauttii metsässä menosta - kukapa ei. Sinne saa kyllä viimeiset energiat purettua. Nyt yksinolojen lisäännyttyä huomaa kyllä, että Luna on vielä aiempaa enemmän mielissään menossa mukana ja kontakti pysyy paremmin. Metsän antimista etenkin mustikat ovat Lunan mieleen. Myös vadelmat maistuvat, jos kohdalle sattuu. Puolukatkin paremman puutteessa. Tosiaan välillä jos joku tyyppi tulee metsässä aivan "puskista" ja Luna huomaa kulkijan ensin, reaktiona on yleensä haukkuminen. Hyvää on se, että Luna tulee sitten kutsusta takaisin.
Hieno juttu on se, että S sai varmistettua tokoryhmäpaikan Lunan kanssa. Ohjattua treenailua on siis syyskuun alusta alkaen luvassa kahtena iltana viikossa. Onneksi toko ja agility eivät sattuneet samalle illalle. Agilityä on siis luvassa maanantaisin ja tokoa torstaisin. Ensi viikonloppuna meillä on hallitalkoilua ja suunnitelmissa on mennä talkoilemaan myös agilitykisoihin joku viikonloppu. Ihan hyvä, että on nyt tullut vähän kesätaukoilua harjoitteluun. Kotona ollaan harjoiteltu pikkujuttuja, mutta kiva päästä ohjattuihin ryhmiin, niin saa uutta näkökulmaa ja johdonmukaisuutta kotinyhväilyyn. Samalla Luna saa uudenlaista virikettä ja saadaan kanavoitua tuota nuorta energiaa toivottuihin uomiin. Ja häiriöharjoittelu tulee kyllä meille tarpeeseen! Siispä syyskuuta odotellessa..