Lomailu jatkuu. Melko viileät kelit ovat jatkuneet yksittäisiä päiviä lukuunottamatta. Luna nauttii enemmän, kun on viileämpää. Ollaan käyty hihnailemassa ja metsälenkeillä. Lisäksi käytiin viime viikolla kyläilemässä Alma corgin luona, mukavasti meni ja yllättävän nopsaa Lunakin rauhoittui. Viime viikolla käytiin myös loma-asuntomessuilla S:n vanhempien kanssa. Luna oli mukana reissussa messumaskottina. Odotteli aina jonkun kanssa kohteen ulkopuolella nätisti, kun tutustuimme taloihin. Hyvää harjoitusta ja rauhoittumista vilkkaalle karvaturrille. Loppupuolella vahtaus alkoi vähentyä ja siirryttäessä uuteen kohteeseen, Luna otti lungisti levon kannalta. Selvästi oli kuitenkin rankka reissupäivä, kun sikeät päiväunet jäi automatkaa lukuunottamatta väliin.
Pari kertaa tässä välillä ollaan juoksujen jälkeen ehditty käymään agitreeneissä. Eka treenit sujuivat alkuun hyvin, kunnes puomin alastulo ei osunut ihan nappiin ja Luna otti hatkat. Treeneistä teki haastavan se, että oli ekat treenit tauon jälkeen, oltiin ulkokentällä ja kaikki koirat samanaikaisesti teki jotain tekniikkaharjoituksia. Lunan kärsivällisyys ei riittänyt, vaikka ei erityisemmin hinkattu yhtään mitään. Ensiksi olisi halunnut leikkiä erään chihun kanssa, joka valitettavasti pelkää muita koiria jo valmiiksi. Hetken jahtauksen jälkeen jätti sen onneksi rauhaan, mutta vaihtoi sitten suuntaa ja kävi kentän ulkopuolellakin juoksemassa, kun portti oli auki. Innostui vain ihmisten "pelotteluista". Halliinkin ehti pinkoa, mutta ei onneksi siellä sekoittanut kenenkään treenejä. J ohjasi sen putkeen, nappasi kiinni ja vei autoon jäähylle. Jäähyn jälkeen lopuksi otettiin radanpätkä, joka meni hyvin ja treenit päätettiin siihen.
Juhannus vietettiin ihan kotosalla ja käytiin pari kertaa treenailemassa itsekseen hallissa, lähinnä puomia ja keppejä. Otettiin jotain sm-radan finaalipätkää, joka sujui melko mukavasti. Luna tykkäsi ja treenit meni hyvin. Tällä viikolla treenit sitten olivat hallissa ja menivät tosi hyvin. Selvästi tuli nyt joku hoksaus keppien suhteen, mentiin pelkillä ohjureilla, ei verkkoja! Mentiin samaa sm-rataa ja hankalasta tulokulmasta huolimatta ja radan tiimellyksessä kepit sujuivat virheettä! Jes!
Tänään käytiin myös hallissa itsenäisesti ja kepit menivät ohjureilla loistavasti, ei vielä vaikeutettu eli kaikki ohjurit olivat paikallaan. Vauhtia oli mukavasti. Luna oli innoissaan ja selvästi ylpeä, kun sai niin hyvät kehut. Häntä niin kippuralla ja pystyssä heiluen kuin vain ikinä voi. Mielissään :) Muutaman kerran otettiin myös puomia ja alastulo menee vaihtelevasti. Rengas ja keinu menivät myös hyvin nappiin. Lyhyet, pienet treeninpätkät tekevät hyvää ja vievät eteenpäin parhaiten.Lopuksi käytiin perinteiset jäähdyttelyt itikoiden syötävänä.

![]() |
| Alkuun messuilla Lunaa kiinnosti kaikki.. |
![]() |
| Jostain löytyi ilmapallokin |