Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Maakuntamatkailua

Loppuviikko on mennyt hujauksessa. Torstaina oli toiseksi viimeinen pentukurssikerta, jossa J pääsi vuorostaan ohjaksiin. Harjoiteltiin putkea, johon Luna syttyy tosissaan. Täytyy pitää varansa, ettei mene putkihulluuden puolelle. Ensimmäistä kertaa harjoiteltiin myös kontaktiesteen, puomin nousua ja alastuloa. Lisäksi harjoiteltiin perusasentoa, joka on Lunasta häiriössä on hippasen puuduttavaa. Käännökset ja seuraaminen on mukavampia, kun tapahtuu jotain. Hienoista edistystä perusasentoon tulon suhteen on tapahtunut ja Lunakin etenkin kotioloissa ja pihalla rauhallisessa ympäristössä mielellään tokoilee.

Viikonloppu ollaan oltu reissun päällä Kuusamossa. Lauantaina kävimme S:n serkun ja Mistin kanssa aamupäivästä ulkoilemassa. Metsä oli jo yllättävän hyvin sulanut. Kylläpä pehmeä sammal tuntuu hyvältä tassujen alla. Lunan tassutkin ovat pehmeämmät talveen verrattuna. Ulkoilun jälkeen lähdimme syntymäpäiväjuhlille. Synttärijuhlat olivat Lunan osalta varsin tylsät, kun pienen ulkoilun jälkeen laitettiin toveri toiseen mökkiin nukkumaan. Torkkujen jälkeen käytiin metsikössä ulkoilemassa. Pihalle päästyään Luna ampaisi toppuuttelusta huolimatta Tanen luo, mikä ei sinällään ollut yllättävää. Muutoin oli aika mukavasti kuulolla ulkoilun ajan.

Illalla Luna pääsi mukaan pihapeleihin, jossa Lunalla oli jopa korvat välillä mukana. Yllättävän vähän Luna hyppi ihmisiä vasten, vaikka kaikki tuntuivat olevan innoissaan meidän koirakaverista. Tanen ollessa yläkerrassa ja Lunan majaillessa alakerrassa meidän otus oli löytänyt uuden mahtavan makuupaikan, nimittäin sohvan. Pois lähtiessämme Luna veteli sohvalla sikeitä ja olipa siinä makuupaikkaa etsiessä katsonut mitä sohvatyynyjen takana on. Komentamalla hyppäsi nopeasti alas, eikä hypännyt sohvalle meidän ollessa paikalla. Onneksi muuten oli käyttäytynyt varsin nätisti, eikä ollut esim. tuhonnut mitään. Nauhoituskin oli osan aikaa päällä, eikä kummempaa möykkää ollut tallentunut.

Sunnuntaina lähdettiin metsäretkelle ja voi pojat, kun oli ihanaa jäniksen ja poronpaskaa haukkailtavana. Eipä tuolle paskan syönnille voi oikein mitään muuta kuin yrittää kieltää tomerasti. Välillä auttaa, välillä ei. Lenkki meni muuten hyvin ja Luna piti kivasti yhteyttä, kunnes yhtäkkiä aloimme ihmettelemään minne se Luna jäi. No siinä minuutti meni ja kaveri kävi kummun takaa kurkkaamassa, mutta meni heti takaisin. No siinä päätettiin, että ei me nyt kyllä sitä lähetä hakemaankaan. Pian kuului tassujen kahinaa ja hymy alkoi tulla huulille, kun Luna kipitti meidän luo. Onni oli tosin liian aikaista, kun J huomasi, että mitä hemmettiä sillä on suussa! Niinhän se oli jonku linnunraadon sieltä metästä löytänyt ja esitteli herkkuaan ylväästi. J yritti turhaan jätä komentoa ja Luna pinkaisi kauemmas, kun J yritti lähestymistä. Onneksi S sai Lunan napattua ja Luna luopui loppuraadostaan. Liekkö kuinka paljon ehtinyt sitä syödä. Toivottavasti selviämme madotuksella.

Seikkailut eivät vielä tähän loppuneet, vaan autoa pakatessa Luna livahti J:n oven avauksella pihalle. Karkumatka ei onneksi kestänyt kuin autotallin ympäri ja Luna tuli takaisin ihmettelemään pallonheittelyä katolle ja S:n heleää 'tänne' komentoa vetolelu leikkivalmiina. Kotimatkan Luna nukkui. Sanottaisiinko, että olipahan tapahtumarikas viikonloppu taas ja ennenkaikkea sunnuntain seikkailut veivät mehut sekä koiralta että omistajilta. Illalla ollaan lepäilty ja tehty hyvänmielen harjoituksia sisällä ja ulkona iltakävelyn merkeissä. Hienosti Luna oli kuulolla ja jopa kontaktia löytyi. Sitä ollaankin viime aikoina etsiskelty. Ei koirillekaan tarvinnut haukkua, vaikka pari muuta räksyttikin.

Huomenna on taas paluu arkeen ja tuttuihin kuvioihin. Ulkoilukuvioita helpottaa yhdellä sykäyksellä tullut kevät ja ulkoilumahdollisuudet ovat rajattomat verrattuna talven muutamaan kinttupolkuun.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Putipuhdas

Sekä Luna että auto ovat kiiltävän puhtaita. Eilen käytiin pesukadulla pesettämässä autosta enimmät ravat pois, nyt näkee jo auton todellisen värinkin. Luna oli mukana menossa. Kyllä se vaan on rohkea ja ennakkoluuloton, kun häkissään vain tuijotteli rauhassa ylivyöryviä harjoja ja suihkuja. Heräsi kuitenkin uniltaan :) Meteli oli välillä melkoinen ja olisi heikompaa jo moinen hirvittänyt.

Sunnuntai-iltana käytiin Mellin poppoon kanssa makkaranpaistossa Sanginjoella, josta alla pari kuvaa. Kevät on tullut kohinalla. Maa oli jo lähes sulanut ja metsässä oli kiva kirmata. Myös joesta jäät olivat suurelta osin jo lähteneet. Luna ja Melli saivat harjoitella myös hihnassa oloa. Luna vain tuolloin sattui narskauttamaan huomaamatta hihnaansa sen verran, että sen kestävyys on uhattuna, jos isommasti vetäisee. Käytiin eilen ostamassa varulta uusi. Tai itseasiassa otettiin kaksi, niin onpahan varastossa sitten toinen. Kiitos serkulle vinkistä. Biltemasta nimittäin löytyi hyviä parin euron perushihnoja, hinta-laatusuhde kohdallaan. Ei ekana olisi tullut mieleen sinne suunnata ostoksille.

Tänään sateisen ilman kunniaksi päätettiin korvata pidempi ulkoilu Hundspan pentu-uinnilla. Eilen ohikulkumatkalla satuttiin havaitsemaan kyseinen paikka ja huomattiin, että tiistaisin siellä järjestetään pentu-uinteja. Puitteet eivät vedä vertoja Vesipedolle, mutta Hundspa on lähellä, että pääsee pikaisestikin kätevästi kotoa uiskentelemaan arkenakin. Nyt oli Lunan toinen uimakerta ja sehän sujui mainiosti. Edelleen oli ihmeissään ja vaati vähän patistelua veteen mennessä. Itse lähti kuitenkin jo eka tauon jälkeen uimaan ja ponnistikin hieman, eikä pyristellyt vastaan. Uittaja ihastui Lunaan, kukapa ei. Useampi kierros uitiin oikein reippaasti, uinti oli sujuvaa ja näytti jopa tykkäävänkin. Kyllä Lunastakin vielä pikkusaukko kehkeytyy. Näyttääkin ihan saukolta vedessä :) Uinnin jälkeen uittaja tarjoutui vielä pesemään ja kuivaamaan Lunan. Luna pusutteli palkkioksi. Uinnin jälkeen hieman verryteltiin, leikittiin ja kontaktointiin. Ostettiin Lunalle uusi pallo ja alusta autoon. Nyt nukuttaa. Kylläpä Luna tuoksuu tuossa vieressä hyvältä.

Biitsillä

Kepukan kantelua

Luna nuuhkailee

Tutkailua

Sanginjoki jo lähes sula

Luna odottaa 'spotilla' uimaan lähtöä

Hieno uimari

Polskis

Huh, kun väsyttää

Kuivausta. Pyyhe melueristeenä. Voi raasua :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mietteitä ja mätsäilyä

Torstaina oli pentukurssia kaatosateessa. Onneksi oltiin sisällä, mutta siitä huolimatta kaikki oli ihan ravassa. Alku meni vouhkatessa ja meinasipa lirauttaa halliinkin hämmästyksellisesti. Luna kävi edeltävästi kyllä kahdesti kunnon pissalla, joten tuskin sillä hätäkään oli. Maneesissa on toki maapohja, joten eipä koira sitä oikein voi ymmärtää, miksei voisi siihen pissata. Aiemmin ei ole kuitenkaan näin tehnyt, joten liekkö ollut merkkailua tai jotain sijaistoimintoa. Nopeasti Luna kuitenkin rauhoittui ja harjoitukset menivät mukavasti. Kerta kerralta helpompaa. Harjoiteltiin eka kertaa kurssin aikana putkea, jonka Luna meni rohkeasti ja vauhdikkaasti. Onhan siihen jo tutustuttukin hieman aiemmin. Mielissään oli. Odottaminen meni myös hyvin. Seuraavalla kerralla luvassa on leikkiä.

Kulunut viikonloppu on ollut tapahtumarikas. Tämän viikonlopun aikana ollaan opittu enemmän kuin pitkään aikaan. Eilen tehtiin reissu Lunan synnyinseudulle. Luna pääsi näkemään alkuperheensä, siskonsa ja emonsa. Tällä kertaa Neidin kanssa meni paljon sopuisammin. Käytiin tekemässä pieni treeni läheisen koulun pihalla ja saatiin monta hyvää vinkkiä jatkoon. Täytyy vain ihailla, kuinka kuulolla Neiti on, kontakti on hyvää ja tekeminen sujuu mutkattomasti ilman höntyilyä. Lunalla taas hihnailu kentälle oli yhtä sirkusta, kiskomista ja älämölöä. Alku meni rauhattomasti stressaillessa, mutta hiljalleen rauhoittui ja keskittyikin tekemiseen. Omistaja vaan ei oikein välillä tiennyt, mitä tekisi, niin meni osin hötkyilyksi. Täytyy olla tyytyväinen, että Luna kuitenkin oli yhteistyössä alun vouhkaamisen jälkeen ja esim. seuraaminen meni mukavasti. Saatiin hyvää vinkkiä perusasentoon, jonka harjoittelua täytyy tehostaa. Olipa kaikinpuolin mukava reissu. Sai uutta pontta ja motivaatiota harjoitteluun. Toivottavasti jatkossakin saadaan vastaavaa järjesteltyä :)

Rauhoittuminen ja oma varmuus olisivat avainsanat, joita pitäisi itsellä treenata ja keskittyä. Toki varmuutta voi saavuttaa vaan opettelemalla ja treenaamalla. Kärsivällisyyttä. Sitä, ettei itse stressaannu. Kyllä koirakin rauhoittuu, kun itse on rauhallinen. Rauhan ja kontaktin harjoittelemiseen jatkossa panostetaan. Harjoitukset kannattaisi suunnitella etukäteen hyvin, ettei tulisi poukkoiltua asiasta kolmanteen. Tämä on toki itsestäänselvyys, mutta eipä tule aina huomioitua. Kun itsellä olisi kirkkaana mielessä se, mitä koiralta haluaa, sujuisi kaikki paljon helpommin. Tämänkin suhteen kyllä kokemus ajanmyötä karttuu ja täytyy hyväksyä se, että osa asioista opitaan varmasti kantapään kautta.

Yksi asia on myös palkkaus. Luna on saanut namia turhan helposti, itse on syyllistynyt namimaattina toimimiseen. Sisällä rauhassa harjoitellessa namipussin nyörit ovat olleet tiukemmalla. Haastavammissa tilanteissa on ollut tyytyväinen melkein mihin tahansa, joka vähänkään muistuttaa yhteistyötä. Jatkossa aiotaan vaatia vähän enemmän. Miksi nami olisi tavoittelemisen arvoinen, jos sen saa joka tapauksessa, tekemällä vähän sinne päin. Sisällä häiriöttömässä ympäristössä on sujunut hyvin ja siellä oma johtajuuskin on jotenkin selkeämpää. Ulkona Lunan hötkyillessä on mennyt välillä aneluksi ja Luna päättää, kun on sopiva hetki treenata. Onneksi vihdoin on kevät ja maan kuivuessa jalkaudumme harjoittelemaan pihalle.

Myös tänään oli opettavainen päivä, kun kävimme mätsäreissä treenailemassa muiden koirien häiriössä oloa. Etukäteen päätettiin, että testataan tällä kertaa niin, että J on ohjaksissa. Häiriötä tosiaan oli yllinkyllin. Alkuun Luna oli aikalailla päätön kana, haukkui ja poukkoili mihin sattuu. Hihna pidettiin lyhyellä ja suuntaa vaihdettiin tiiviisti hihnan kiristyessä. Myös haukun alkaessa suunta kääntyi ja komennettiin Lunaa. Käytöksen ollessa mallikasta, sai kehuja. Tämä auttoi. Hiljalleen Luna alkoi rauhoittua ja antautua, hötkyily väheni ja päästiin lähemmäksi muita koiria rauhassa. Oli todella hyvä, että olimme paikalla riittävän ajoissa, jotta Luna ehti päästä oikean vireeseen ja rauhoittua. Ehdittiin ennen kehäänmenoa käppäilyn lisäksi myös kokeilla menoa kehässä ja käytettiin Luna myös pöydällä.

Kehässä meni yli odotusten. Oli oikein hyvän mielen mätsärit ja paljon koiria mukana. Saatiin paljon oppia, vaikkei sijoistusta tullutkaan. Lunan eno Viski omistajineen kävi myös meitä moikkaamassa. Luna ei haukkunut tai höntyillyt, vaan ravasi hienosti J:n vierellä. Katsomossa oltiin ihmeissään ja ylpeitä hienosta yhteistyöstä. Piti hieraista kyllä pariin kertaan silmiä, miten hyvin ja rauhallisesti Luna käyttäytyi. S:llä olisi paljon opittavaa J:n rauhallisesta olemuksesta. Oli kyllä hyvä päätös tehdä näin päin. Valitettavasti todistusaineistoa ei kuvien muodosta itse kehästä ole, kun piti seurata niin silmä tarkkana. Tällä kertaa Luna jopa vähän seisoikin, mutta koska sitä ei olla juuri harjoiteltu, asento ei todella ole edustavin mahdollinen. Seisominen siis harjoitteluun. Tuomarin antoi hyvin tutkia, mutta pöydällä olo meni venkoiluksi ja tuomarin mielistelyksi. Luna sai kehuja, että onpa hieno ja reipas nuori corgipoika. Eipä löytynyt kuitenkaan kiveksiä, joten tytöksi totesi ja naurahti. On sen verran roteva puskutraktori tämä meidän kaveri, että meinasi mennä puolet sekaisin. Hampaat antoi katsoa hienosti. Mahtava luonne, siitä tulee hyvä harrastekoira. Reippautta kehui myös. Väritys hyvä ja karva kiiltävä sekä hyväkuntoinen. Ravaa hienosti ja liikkuminen hyvää. Siis meidän Luna ravasi, ei pomppinut kuin pingispallo. Mitä ihmettä?

Kävelyretkellä eräänä päivänä

Vilaus emosta ja pienestä pennustaan :D

Luna löpsäytti aamu-uniltaan korvansakin alas,
kun kuuli mätsäriin lähdöstä

Tämä on mun rehellinen mielipide siitä hommasta

Tämä olkoon salainen aseemme tarvittaessa

Sininen nauha ja juomahetki

Kukapa olisi uskonut, että Luna näin lungisti kehän menoa seurailee

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Herkkuja

Pidemmän aikaa on ollut ajatuksena valmistella Lunalle jotain uusia koulutusnamuja kokeeksi. Ollaan käytetty usein vähän vaativimmissa tilanteissa jauhelihaa välillä ihan raakana ja sen johdoksia, esim. jauheliha-kaurahiutale-kananmuna sörsseliä, joka on paistettu uunissa laataksi. Se on maistuvaa. Välillä vaikuttanut olevan vähän liian kuivaa, jos sitä enemmälti syöttänyt ja on ollut vauhdikkaampia harjoituksia. Ei kärsi siis paistaa liian kauaa. Aika usein tulee syötettyä suolaisia namuja, kuten paloja lihapullista, nakkia ja juustoa. Usein kotona käy hyvin kauppansa ihan kuivanappulat ja nyt meillä on myös ollut sellaisia sydämen mallisia puolikuvia napuja, jotka näyttävät nekin olevan herkkua. Keitetty kananmuna on myös Lunan suurta herkkua.

Maanantaina tuli ostettua naudan sydäntä, josta tehtiin namuja. Ne näyttävät olevan herkullisia ainakin kielen lipomisesta ja kontaktista päätellen. Tänään meillä oli sitä mukana vähän hihnaillessa ja näytti kohtuu hyvästi maistuvan. Päästiin ihan mukavasti koiria ohi. Tänään sattuikin tulemaan kahdeksan koiraa vastaan, osa lähempää, osa kauempaa. Melkoista höntyilyä välillä oli, mutta haukkumatta pääosin meni. Hyvä Luna! Sellaiset koirat, joita nähdään tien päällä useammin, menevät helpommin ohi. Kyllä se tästä pikkuhiljaa, kun ahkerasti harjoitellaan. Tulisi vaan enemmän koiria vastaan, niin saataisiin lisää kokemusta. Matkaa on vielä paljon ja siedätystä tarvitaan. Pitänee mennä joihinkin koiratapahtumiin.

No, takaisin herkkukokeiluihin. Tänään sian munuaisten suhteen ei ollut yhtä hyvä kokeilu. Etukäteen netistä katsottiin valmistusohjeita ja varauduttiin mahdolliseen urean hajuun. Oikein huolella tehtiin syvät viillot munuaisiin, liotettiin ainakin tunti kylmässä vedessä välillä sitä vaihtaen ja huuhdeltiin useasti. Sitten lyötiin munuaiset pataan ja keitettiin niitä tovi. Lopputuloksena oli, että koko kämppä haisi ihan kuselta, eikä Luna suostunut maistamaankaan, vaan vei nenäänsä kauemmas. No kelleppä sellaiset olisikaan maistuneet, hyi yök. Niitä ei taatusti kokeilla jatkossa.

Hauska juttu on, että Luna on hyvin ehdollistunut aamuihin. Aamut menee aikalailla samalla kaavalla. Eli klo:6 herätys aika minuutilleen. Sitten ulos ja ruoka tulemaan. Ruuan jälkeen käydään toinen käppäily ulkona ennen töihin lähtöä. Toinen lähtee ulos ja toinen laittaa sisällä Lunan huoneeseen sille jotain puuhaa, kuten pahvilaatikkoa, leluja, puruluuta. Lähtiessä Luna saa yleensä kongin tai kong goody bonen, jotka nykyään ollaan laitettu pakastumaan edellisenä iltana, niin riittää vähän pidemmäksi toviksi puuhaa. Kongin sisälle on vaihtelevasti laitettu kaikenlaista, esim. jauhelihaa. Toiselta ulkoreissulta tultua Luna juoksee suoraan omaan huoneensa odottamaan meidän lähtöä (lue: kivaa puuhailtavaa). Ehkä vähän turhan hyvälle on Luna oppinut, mutta toisaalta mukava jättää se, kun sillä on oikeasti jotain tekemistä ja jää hyvillä mielin.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sataa, sataa ropisee..

Lumet sulaa vauhdilla, kun viime yöstä asti on jatkuvalla syötöllä satanut. Eilen illalla puhuttiin, että kylläpä Luna on nukkunut hyvin viime viikot. Viime yönä taisi sateen kova ropina herättää, kun kertaalleen heräsi haukahtelemaan. Nopeasti rauhoittui uudelleen nukkumaan.

Tänään töiden jälkeen käytiin ulkoilemassa alkuun kotikulmilla. Sitten lähdettiin kirjastoreissulle ja otettiin Luna mukaan. Käytiin pyörähtämässä pieni reissu rotuaarilla. Alkuun piti haukkua parille sateenvarjotyypille, jotka olivat enemmän kuin epäilyttäviä. Oli tainnut syksyltä jo unohtua, että sellaisiakin on olemassa. Sitten taisi Luna huomata, että äh, näitä on liikaa ja nämä on tylsiä, eikä noteerannut niitä enää. Muuten ei näyttänyt kulkijoihin juuri kiinnittävän huomiota. Hirveästi ei viitsi asvaltilla kävelyttää, mutta näillä keleillä on jonkin verran pakko, vaikka yrittääkin koiraa ohjata pehmeämmälle reunalle. Kaikki on niin märkää, rumaa ja ällöä. Myös Lunasta on ällötystä kävellä märistä, kylmistä rapakoista, lits läts. Teiden reunat on täynnä koiranpaskoja, ei voi tajuta, miten ihmiset kehtaa jättää niitä. Mitä isompi paska, sitä todennäköisemmin se jää keräämättä. Kotiin tultua käytiin vielä pieni kävely lähistöllä. Hihnailu on tänään mennyt oikein mukavasti ja hyvässä yhteistyössä. Koirien ohitus on sujunut kohtuudella, mutta vähän sellaista tyyliä on elämöinnin ohella havaittavissa, että Luna saattaa olla kyllä hiljaa (edistystä!), mutta sitten kohdalla yrittää hönnätä kohti toista koiraa. Jospa minä vähän yrítän kuitenkin päästä lähemmäs. Voi kuvitella, että toisista koirissa tämä on vähintäänkin uhkaavaa käytöstä. Pitäisi yrittää vahvistaa rauhoittavia signaaleja. Ulkoilun jälkeen täytyi tehdä kunnon masutassupesu. Jatkuvaan pesuun ja kuivaukseen Luna alkaa jo tottua. Pesun jälkeen veti pienet hepulit, mutta iltaruuan jälkeen rauhoittui makoilemaan.

Puhelimesta löytyi pari söpöä kuvaa. Myönnettäköön, ettei aivan viime viikolta. Ei ole enää noin pehmoiset vaaleanpunaiset pentutassut. Luna matkustaa tässä autolla, miten muutenkaan kuin nukkuen omassa häkissään. Jalat siveellisesti ristissä. Naapuri puhui vasta koirastaan, ettei voi käyttää sitä oikein missään, kun se viihdy lainkaan autossa. Onneksi meillä autoilu on sujunut mutkattomasti ja nopeasti Luna jo alussa sopeutui alkutotuttelun jälkeen.

Pienet vaaleanpunaiset tassut ja hännänpää <3
Autolla matkustaminen on rentoa

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Makkaranpaistossa

Eilen käytiin Sanginjoella Mellin poppoon kanssa ja päätettiin tehdä tänään makkaranpaistoreissu samaiseen paikkaan heti aamupäivästä. Alkaa jo hanki aikalailla upottaa, kevät vihdoin tulee. Toivottavasti nämä rapakelit eivät jatku kovin pitkään. Alkuun koirat tovin aikaa leikkivät. Painivat ja juoksivat kepakkojen sekä halkojen kanssa ympäriinsä. Taukopaikan vieressä on siis joki, joka vielä on jäässä, mutta koiria ei enää uskalla jäälle päästää. Näytti kielletty hedelmä kiinnostavan, kun juoksivat useamman kerran jään reunaan oikein tahallaan. Toki Luna etunenässä. Tämän toistuessa päätettiin antaa koirille uusi kokemus ja kytkettiin koirat kiinni etäämmälle toisistaan. Onneksi sattui olemaan vähän pidempää liekaa mukana. Samaan aikaan nuotio saatiin vihdoin märillä puilla tulille ja itse ruvettiin makkaranpaistoon ja kahvin juontiin. Luna ja Melli yllättävän nätisti ja rauhassa olivat hihnassa. Saivat omat makkaranpalat hekin. Hyvää harjoitusta tekee, kun välillä vaan odotellaan ja ollaan. Alla kuvia reissulta ja lisäksi kopitteluvideo alimmaisena. Mukava reissu ja maistuipa makkara ja kuuma juotava hyvälle luonnonhelmassa. Täytyy ottaa pian uusiksi!

Rajua menoa

Perät vastakkain

Bumba

Pusu

Tai sitten ei..

Luna ja Melli makkaranpaistossa

Hyökkäys

Ei olla menossa jäälle, me vaan hengaillaan täällä..

Odottelua

Väärä suunta

Agikoirat

Taas löytyi joku kepukka

Tämä onkin hyvä leikki

Minun

Voi pirulainen, kun jäälle meno kiinnostaa

Me ollaan tulossa

Ei me missään oltukaan..

Anna se mulle

Yritäppä vaan


Luna leikkii, kopittelu on hauskaa puuhaa..



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lunat uimasilla

Eilen oli toinen kerta KAS:n pentukurssia ja valitettavasti töiden takia myöhästyttiin alusta. No hyvin ehdittiin mukaan, vaikka alku oli vähän härdelliä ja tulla tupsahdettiin paikalle. Onneksi harkat olivat tällä viikolla vähän pidemmät. Harjoiteltiin aluksi hallissa kontaktointia, perusasentoa ja sitten luoksetuloa vähän pidemmällä matkalla käyttäen lelupalkkaa. Sitten siirryttiin ulos kentälle, jossa koirat olivat paljon rauhallisemmin. Luna oli ulkona tosi hienosti. Varmaankin hajuja, kaikuvaa mölyä oli vähemmän ja koirien välillä hieman enemmän etäisyyttä. Harjoiteltiin ohittamista ja se meni kivasti. Lisäksi tehtiin pikkutemppuja. Yrittiin hakea paikkaa kesän agilityn alkeiskurssille, mutta Lunan ikä ei riitä siihen vielä, kun täytyisi olla täyttänyt 11 kuukautta. No, jospa myöhemmin sitten ja varmaan ne juoksutkin tässä jossain vaiheessa ilmaantuu.

Treenien jälkeen käytiin Kuivasjärvellä kävelylenkillä, jossa katseltiin ohimeneviä hiihtäjiä, pysähdyttiin kivelle istumaan, kun aurinko paistoi niin mukavasti. Nähtiin myös koiria ja hevosia. Luna ei aiemmin ollut hevosta nähnyt. Paluumatkalla mentiin aika läheltä aituuta. Hevoset olivat kauempana, mutta Lunan tonkiessa maata ja omistajan ollessa omissa aatoksissaan yksi hevosista oli hiippaillut aidan viereen ja hörähti ystävällismielisen tervehdyksen. Luna reppana taisi vähän säikähtää isoa ilmestystä ja alkoi haukkua räksyttää. Vähän matkan päästä tuli ratsastaja vastaan ja varulta täytyi ottaa Luna kunnolla haltuun, ettei vahingossakaan häiritse hevosta. Taisivat olla hevoset tottuneita koiriin, kun eivät reagoineet mitenkään. Myöhemmin katseltiin hevosten menoa ihmeissään vähän kaeumpaa, hiljaa kuitenkin.

Tänään käytiin Kiimingin Vesipedossa uimassa. Edeltävästi käytiin puolisen tuntia kävelemässä ja meni tosi rauhallisesti vetämättä. Pari koiraakin meni haukkumatta ohi. Ennen uintiaikaa huuhdeltiin koirat ja puettiin uimaliivit päälle. Esipesu ei Lunasta ollut kovin miellyttävää ja oli vähän reppanan näköinen. Vuoron alkuun uimataituri Luna-kaima näytti meidän Lunalle esimerkkiä ja tottunein elkein meni edeltä veteen reippaasti hakemaan lelua. Meidän Lunalla kiinnostusta oli kovasti uuteen elementtiin ja ihmetteli toisen Lunan touhuja ja moista innokkuutta. Ymmärrettävästi ensikertalaisena oli kyllä tosi jänskä paikka ja piti suosiollisesti avustaa, että saatiin koira rohkaistumaan veteen.

Lunalle vesi on täysin uusi elementti, kun ei ole luonnonvesissäkään vielä mahdollisuuksia ollut totutella. Tähän mennessä rapakoissakin on tassujaan etupäässä nostellut, kiertänyt kaukaa tai hyppinyt yli. Vesipeto oli hyvä paikka totutella, kun altaassa samalla kannustava uittaja ja altaaseen pääsi helposti luiskan kautta. Altaaseen meno oli jännittävää ja mielummin Luna olisi leikkinyt leluilla kuivalla maalla :) Veteen jouduttuaan ei auttanut sitten muuta kuin uida ja Luna uikin tosi reippaasti ja vauhdikkaasti. Tosi monta kertaa Luna ehti käydä mutkat vedessä. Kerran jopa ponnisti hieman itsekin ja yhden kerran jopa muisti kaikessa tohinassa tuoda lelunkin. Muilta osin piti keskittyä niin kovasti, että lelutkin unohtuivat.

Hyvin ehdittiin puolessa tunnissa uintiin totutella ja mukavaa oli. Luna kyllä hienosti pärjäsi! Uinnin jälkeen pesut ja jopa kuivaukset menivät hyvin. Kuivauslaite oli todella kovaääninen imurin näköinen vehje ja alkuun Luna oli kauhuissaan. Nopeasti tajusi kuitenkin, että kuivaushan on ihan mukavaa ja kävi jopa makuulle köllöttelemään. Erityinen plussa oli, että koiran sai hyvissä tiloissa kätevästi pestyä ja kuivattua. Uimareissu oli sen verran väsyttävä, että ilta on mennyt etupäässä kölliessä. Uudestaan! Varmasti Luna pikkuhiljaa tottuu ja rohkaistuu yhä enemmän. Kesällä täytyy kokeilla myös sitten luonnonvesissä.

Alla loistavia Ari ja Kati Weissenfeltin ottamia kuvia uimareissulta (kuvien oik. alareunassa kuvaaja). Kiitos, että saatiin käyttää näitä todistusaineistona blogissa :) Luna todella ui!

Luna-kaima näyttää mallia

Uimakaverukset

Pikku saukko

Uitettu koira

Luna polskii

Kylläpä oli raskasta

Hienosti menee. Luna-kaima odottaa vuoroaan

Kohta rannassa. Lelukin jäi, kun täytyy
päästä kuiville niin pian kuin mahdollista

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Illan piristys

Pieni positiivinen lisäys tälle päivää. Äsken iltakävely meni aivan mainiosti. Oltiin aivan ihmeissään, että mikä koira meille tuli käppäilylle mukaan. Neljä koiraa tuli vastaan ja kaikki päästiin haukkumatta ohi. Tämän päälle vielä koirapuistonkin ohi mentiin hiljaa. Toki suurta kiinnostusta koirat saavat aikaan, mutta tämä on suurta edistystä. Jopas tuli hyvä mieli. Ainakin kovasti ollaan asiaa harjoiteltu ja vihdoin tuntuu, että se alkaa hiljalleen näkyä. Jospa aikuistuminenkin tekee oman tehtävänsä. Lisäksi kontaktointi ja hihnassa kävely sujui mallikkaasti. Tuli mainittua muutama päivä taaksepäin, että pitänee pistää namihanoja vähän pienemmälle. Näin on tehty ja liekkö tässä osa syy. Lisäksi Luna oli nälkäinen muutoinkin ennen iltaruokaa. Toivottavasti pikkuhiljaa jotkut namikat naksahtelevat kohdilleen. Kaikinpuolin mukava päivä. Huippu Luna!

Maahan

Luna mietteliäänä

Luna odottaa

Hienosti odottaakin, kaunis