Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Lunatar

Ajoittain Luna on alkanut muistuttaa etäisesti lepakkoa, kun sen korvat tuppaavat välillä jäämään hetkeksi pystyyn painovoiman vastaisesti. Hupaisan näköinen kaveri :) Itseään tuntuvat välillä nuo korvien ajoittaiset uudet asennot hieman häiritsevän, kun tassuillaan ne monesti palauttaa alkuperäisiin uomiinsa.

Tänään yksinoloharjoituksia ollaan jatkettu hyvällä menestyksellä. Luna alkaa olla luottavainen siihen, että pääsee aitauksesta pois ja ihmiset tulevat aina takaisin. Muutoinkin luottamuksen lisääntyminen näkyy. Arki alkaa rullata yhä juohevammin ja kiintymyssuhde vahvistuu päivä päivältä. Luna on kerrassaan ihana ja erityislaatuinen. Onnekkaita ollaan, että meillä on näin hieno pentu.

Juuri tulimme ulkoilemasta. Kävimme uudella elämysmatkalla Auranmajan maastossa. Siellä oli monenlaista nähtävää ja nuuhkittavaa. Hienosti Luna taas pysytteli etenkin alkuun lähempänä. Touhuili ja tutki ympäristöä omatoimisen reippaasti, mutta kuitenkin tarkkaili ettemme etäänny liian kauas. Paikka oli oiva seuraamisen ja luoksetulojen vahvistamiseen.

Olemme ylpeitä, että autoilu alkaa mennä hienosti ja Luna osaa rentoutua aiempaa enemmän. Alunperinkään autoa kohtaan ei ole erityistä vastustusta ollut, mutta siitä huolimatta ollaan käyty alkuun autoon tutustumassa myös muulloin kuin liikkumistarkoituksessa. Vasta pieniä matkoja ollaan tehty. Toistaiseksi toinen meistä on ollut Lunan kanssa takapenkillä ja Luna ollut vieressä pahvilaatikossa, jossa on huopa pohjalla. Pidempiaikainen ja turvallisempi kuljetusratkaisu on suunnitteilla. Pahvilaatikon reunoja tai puruluuta järsien tai nukkuen matka sujuu mukavasti. Äskettäin tulomatkalla kaveri luontoseikkailusta väsyneenä simahti nopeasti autoon ja jatkaa nyt uniaan.

Luna rentoutuu

Luna lötkönä rentoutumisharjoituksen päätteeksi

Luna villasukkansa kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti