Kulunut viikko on jatkunut pitkälle edeltäjiensä kaltaisena. Ollaan juostu metsässä, kun ilmat ovat suosineet sekä tehty hihnalenkkejä. Eli aivan perinteistä. Lenkkeilyn lomassa viime päivinä on harjoiteltu vähän seisomista ja ravaamista ensi viikonlopun näyttelyä ajatellen. Näyttelyharkat sujuvat erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Lyhyitä mukavia harjoituksia ollaan tehty, jotta touhu pysyy kivana. Vaikkakin näyttelyissä odottelua ja seisoskelua tuleekin pitkinä toveina. Eilen käytiin myös hallitalkoissa, joissa osaanotto oli vähäinen suhteessa seuran jäsenien määrään. Pikaisen laskelman perusteella korkeintaan 0,03 % eli paikalla oli 10 henkeä. No tulipahan talkoiltua ja hyvää saatiin aikaan.
Lyhyitä pätkiä ollaan myös tokoiltu. Edelleen aivan perusjuttuja, sivulle tulon käsiapua on koetettu häivyttää, sitäkin vaihtelevalla onnistumisprosentilla. Seuraamisen harjoittelua ollaan jatkettu. Tämän seurauksena Luna etenkin aamukävelyllä näyttää osaamistaan ja köpöttelee seuraten paljon. Kiva, kun Luna itse niin hienosti mielissään sitä tarjoaa ja vieläpä pääosin hyvässä paikassa. Ja on tullut kyllä palkannut siitä, jos sujuu kivasti oikeapaikkaisesti ja tukenut näin sitä. Toisaalta kolikon kääntöpuoli on se, eihän se kuitenkaan ole liikkeenomaista seuraamista ja täytyy vähän toppuutella, ettei ihan kyllästyisi tuohon seuraamiseen. Luoksetulot ovat vauhdikkaita, sivulletulona ei ole sitä tullut juuri tehtyä. Paikkamakuuta kannattaisi harjoitella enemmän. Liikkeestä seisomista ja maahanmenoa ollaan otettu alkeisharjoituksina hupailuna väliin.
Alla vielä kuvia leppoisasta sunnuntai päivästä, joskaan metsään kamera ei tullut mukaan.
 |
| Luna rentoutuu |
 |
| Luna vahtaa hevostokoa |
 |
| Söpöliini |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti