Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäiväviikonlopun reissut

Aluksi vähän treeniasiaa. Maanantaina mentiin agilitytreeneissä aika haastavaa rataa. Suurin ilo uutinen oli renkaan läpimeno 3 kertaa oikein. Välissä oli myös epäonnistumisia, mutta lopulta hommasta jäi oikein mukava mieli molemmille. Suurta draamaakin oli, kun Luna pääsi karkaamaan miniraosta hallin toiselle puolelle. Muut hallissaolijat yrittivät huudella ja pelotella Lunaa, mutta Lunallehan se oli pelkkää leikkiinkutsua ja villitsi vain kaveria lisää. Sain lopulta kaverin haltuun ja mentiin sylissä takaisin agiradalle. Loppuajan Luna teki oikein mallikkaasti ja mentiin rata 3-4 kertaa läpi jättäen kepit väliin. Haastavin kohta radassa oli, kun koira pistettiin hypyn jälkeen suoraan putkeen, jonka jälkeen oli hyppy, joka piti kiertää. Sai siinä polkea reisistä hieman itselle vauhtia, että ehti. Oltiin Lunan kanssa ainoa pari, jolla riitti jalkanopeus molemmilla :) Aivan pennunoloinen tuo Luna vielä on ja pitää koittaa vaan kärsivällisesti mennä pikkuhiljaa eteenpäin sen kanssa. Pääasia, että molemmilla oli hauskaa pikkuretkistä huolimatta. Ai, niin. Ja käytiin me viime viikonloppuna myös omatoimitreenailemassa hallilla, jossa otettiin etenkin keppejä ja poistettiin keskeltä yksi verkko, joka korjattiin ohjurilla. Hyvin meni. Silloin otettiin vähän myös rengasta ja tuolloin alkoi ideaa löytyä. Pariin kertaan mentiin myös puomi ja saatiin oikein hyvät juoksukontaktit.

Torstain tokotreenit menivät oikein kivasti, eikä isompia hepulointejakaan tullut. Joskin tällä kertaa paikalla oli poikkeuksellisesti vain kaksi koirakkoa, joten saatiin mainiota yksilöohjausta. Joulu lähestyy ja myös pidennetty itsenäisyyspäiväviikonloppu varmaan verotti osan väestä. Aluksi otettiin kokeen omaisesti kehään meno ja kehääntulotarkastus, jossa oli riehakointia havaittavissa. Sitten otettiin luoksepäästävyys, jossa ajattelin Lunalle vaivihkaa sanoa ennen tuomarin tuloa, että 'vieras' niin tietää tilanteen. Selkeästi alkaa oppia ja meni jo vähän ilman nami-imuakin. Sitten otettiin 2 min paikkamakuu, jossa pysyi ja olin tosi lähellä, mutta oli vähän rauhaton. Käytin poikkeuksellisesti takapalkkaa treenioloissa, liekkö ollut liian vetävä.

Sitten otettiin 'pikkuliikkeitä' liikkeenohjaajan säestämänä. Aluksi luoksetulo minimatkalta. Siinä liikkeenohjaajan sanoessa, että 'käsky', hivenen näkyi Lunan pakaroissa jännitystä :) Ei kuitenkaan liikkunut. Hyvää tekee harjoitella, ettei reagoi tai ennakoi liikkeenohjaajan pölinöihin. Sitten otettiin pikku pätkä seuraamista, jossa etenkin vasen käännös meni mainiosti. Käännöksistä tulee paremmat, jos mulla on joko nami kädessä/haju, imuttaa ei tarvitse kummiskaan. Sitten viimeinen tehtävä oli asettautua 'suorituskohtaan' ja pyytää perusasentoon ja palkata isosti leikillä, ettei koira voi tietää ikinä, milloin palkka tulee. Luna oli mielissään ja selkeästi sytytti. Pitäisi osata hyödyntää ja varioida palkkausta.

Sitten harjoiteltiin hyppyä, pysäytystä ja seisomista esteen takana. Siinä meinasi mennä aluksi kärsivällisyys, mutta supernopeasti Luna oppii. Pitänee käydä jossain välissä keskenään hallissa sitä vähän harjoittelemassa lisää ja kotona harjoitella seisomista ja pysäytyksiä. Eka meinasi tarjota siten, että nosti etutassut eteen päälle.. voi Luna :D Se olisikin tyylikästä. Ja, kun vielä esteeseen ei saa koskea :) Kokonaisuudessaan treenit menivät mainiosti ja jopa 'lepo' komento loppupuolella toimi ja kävi maahan makaamaan. Nyt häiriötä oli huomattavasti vähemmän vähäisestä osanotosta johtuen. Kivat harkat!

Tällä viikolla Luna on kyllä ollut taas vähän haahuilija, vähän väsyneempi, lenkeillä nuuhkutellut menemään, merkkaillut paljon jne. Liekkö toiset juoksut tulossa? Joskin itsenäisyyspäiväviikonloppu ollaan oltu reissussa ja siellä ei ollut näistä ominaisuuksista, etenkään väsymyksestä merkkejä. Itsenäisyyspäiväaamuna ajeltiin etelään syntymäpäivien viettoon ja tutustumaan pieneen vauvaan. Luna pääsi telmimään kolmatta päivää Tanen kanssa. Yöt nukkui hyvin. Joskin samassa huoneessa ja kröhöm... osan yöstä meidän sängyn jalkopäässä. Luna ottaa hyödyt irti. Eilen käytiin lasten kanssa mäenlaskussa, jossa Luna oli mukana ja laskipa J:n kanssa mäen muutamaan otteeseen pulkalla :D Alkuillasta tultiin kotiin. Tohinaviikonlopun jälkeen väsyttää. Asunnon katsojiakin on käynyt monta ja yllättävän vähäisiä ovat olleet reaktiot ihanaisella köpöttinaisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti