Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Mä tykkään susta niin, että halkeen...

Tai no.. ainakin mä tykkään agilitystä niin, että halkeen totesi mies Lunan fiiliksistä, kun tulivat maanantaina agilitystä. Oli Luna kuulemma ollut aivan täpinöissään. Ohjelmassa oli alkulämpöjen oton ei tarvinnut paljon agilityä mainita, niin Luna syttyi ja antoi kyllä kaikkensa. Rataa olivat menneet ja ensimmäistä kertaa radalla oli ollut myös A, joka oli mennyt hyvin. Ekalla otolla J oli auttanut vähän perästä ylös, kun on niin liukas ja vähän pelottavakin se este. Yksi vauhtimutka piti käydä tekemässä, kun oli uusi hyppykuvio, joka ei mennyt ihan putkeen kolmella eka kerralla. Sitten pienen tuumaustauon jälkeen oli mennyt kaksi kertaa peräjälkeen hienosti. Hyvät treenit!

Torstaina tokossa meille tuli vähän kiirelähtö ja ehdittiin just, just paikalle ajoissa. Luna olikin aika täpinöissään ekat pari minuuttia, haukkui ja riuhtoikin.. sitten vaan käännyttiin eri suuntaan ja yllättävän nopeasti löytyi tekemisen mielentila. Alkuun tulikin luoksepäästävyys, jossa nousi ilman namia hieman vastaan häntää heiluttaen. Sen jälkeen oli paikkamakuu, joka meni yllättävänkin rauhallisesti. Välillä vilkuili ympärilleen, jos siellä esim. viereinen ohjaaja tuli palkkaamaan koiraansa tai viereinen koira liikkui tai jos tuli kovat huudot, haukut ja mellestykset viereisellä agilitypuolella. Kun korjasi hyvän kontaktin, menin rauhassa palkkaamaan. Välillä myös huomasin sitä, että selkeästi häiriön tullessa yritti oikein skarpata kontaktia. Hieman meinasi olla näin korkeassa vireessä ennakointia palkatessa ja reagoi mun käteen. Ei liikkunut tai noussut, mutta ei kaukana ollut. Kotona ei ole sitä tehnyt ja huomasin, etten paljon välipalkkoja ole tehnyt. Etupäässä on ruokakupilla takapalkalla treenattu. Oon nyt yrittänyt kiinnittää huomiota, että varioisin paikkamakuuta vähän enemmän.

Sitten harjoiteltiin seuraamista ja perusasentoa. Perusasentoa ollaan hiottu kotonakin, mutta seuraamista ollaan otettu kyllä vähän. Sitten Luna demonstroi muille vadin päällä pyörimistä, jotain me osataan :D Lopuksi otettiin vielä ohitteluharjoitus, joka meni mainiosti mutkitellen muiden koirien välistä. En palkannut välissä, mutta nami oli kädessä. Hyvin meni. Aivan viimeisenä oli vauhtiluoksetulo ja loppuleikit, jee!

Kotona ollaan kuluneen viikon aikana harjoiteltu edellä mainittujen lisäksi kosketusalustaa ja sen hakemista eri suunnista riippumatta minun sijainnista. Naksuttelulla saa kyllä hyvin aikaa. Olen myös tehnyt aivojumppana sitä, etten sano mitään, vaan odotan Lunan itse tarjoilevan mulle toimintoja. Puukapulakin löytyi, joten vähän ollaan otettu sen pitoa. Tunnarin alkeisharjoituksia vois ruveta tekemään, vois ostaa kapulat ja voihan sitä pohjustaa muutenkin toki.

Metsässäkin ollaan käyty. Vielä on niin vähän lunta, että siellä kulku on helppoa. Siellä on mukava juosta ja tuulettua. Tänään käytiin ostaa (vielä hetken) valkoinen olohuoneen matto. Lunallekin ostettiin pieni pyöreä harmaa hapsumatto lepopaikaksi. Aluksi se siinä loikoilikin ja treenattiin 'oma' sanalla menoa paikalle, Luna hienosti osasi. Nooh, sitten kun valkoinen matto levitettiin siivouksen jälkeen lattialle, ei kestänyt kuin sekunti, kun tyyppi rojotti ketarat ojollaan.. tottakai :D Ja missäpä muuallakaan se tällä hetkellä koisii.


Tässähän mä nätisti omalla paikallani..

Niin vissiin, ei mennyt sekuntia kauempaa siirtymiseen :)

Siinä se rojottaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti