Viikonloppu on kulunut pitkälti ulkoilun merkeissä ja hienoista kevätilmoista nauttiessa. Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin heti puolentoista tunnin metsälenkille ja sama toistettiin eilen aamupäivästä. Varsinkin eilen oli mahtava ilma, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja maassa on hieman luntakin. Tänään J:n mennessä agilitytalkoisiin, käytiin Lunan kanssa Köykärin mäellä käppäilemässä. Samalla kerättiin pajunkissoja.
Eilen käytiin Kannuksessa mätsäreissä ihan koiriin sopeutumismielessä. Koiria oli niin paljon, että se taisi ylittää Lunan käsityskyvyn ja otti alun jälkeen rauhallisesti. Pieniä aikuisia, joihin Luna kuului taisi pelkästään olla 35. Lisäksi pienet ja suuret pennut, suuret aikuiset ja junior handlerit. Oltiin kyllä todella ylpeitä Lunan käyttäytymisestä. Hienosti meni myös kehässä kävelyt ja seisomiset maassa sekä pöydällä, vaikka harjoitus on kyllä ollut syksyn jälkeen 0. Ravaaminen on vähän välillä kaikkea muuta, sitä täytyisi harjoitella. Seisominen jämäkämpää kypsymisen myötä kuin esim. syksyllä. Väliajat oli pääosin rauhassa. Saatiin sininen nauha ja sinisessä kehässä meidät palkittiinkin lelulla sekä nameilla. Iloisesti Luna esiintyi, kuinka muutenkaan :) Vähän hirvitti, kun sisätilassa oli koiria niin paljon, kun kennelyskääkin on täällä päin ilmeisen paljon liikkeellä. Täytyy vain toivoa, ettei kukaan ole tuonut sairaita/toipilaita koiria näytille sinne.
Kaikenlaista hommaa on viikonloppuna ollut. Illalla, jos käväistäisiin vielä rallytokossa niin alkaisi olla puuhaa tälle päivälle riittämiin.
 |
Luna latautuu mätsäreissä ennen omaa vuoroaan ja samalla kyylii, mitä ympärillä tapahtuu.. |
 |
| Valmistelevat rapsutukset |
 |
| Köykärinmäeltä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti