Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Rallya ja omatoimihalleilua

Ohjatut agilitytreenit vaihtui rallytokoilun puolelle ja nyt on kolmet treenit takana. Ohjaksissa S pitkän tauon jälkeen. Eka treenit meni koheltaessa, mutta kahdet jälkimmäiset nousujohteisesti. Eka treeneissä Luna mm. tarjoili kylttien kiertämistä :) ja ohjaaja sekoili minkä ehti, eikä muistanu palkata riittävästi / järkevästi.
Ollaan tehty ratoja ja samalla kerrattu alokasluokan kyltit. Kohtuu hyvin ovat viime keväältä mielessä. Luna on mielissään, kun pääsee tekemään jotain spesiaalia, vaikkei kyllä ihan agilitynveroista selvästi olekaan. Mielissään on, häntä heiluu ja ylpeänä esittelee osaamistaan. Pikkuhiljaa sytytellään lajiin. Kylttejä opetellaan. Sinällään niihin vaadittavat temput osataan. Joskin mm. vasemmalle kääntymisiä kannattais treenailla. Hihnan kanssa pelailua pitäis opetella, ettei tulis turhaan ainakaan itellä tehtyä kiristyksiä, eikä muuta saikkausta. Herkästi Luna turhautuu ja tulee epävarmaksi, jos palkkaa ei tipu. Pitäis ensin palkata reilusti ja oikea-aikaisesti. Sit ku osataan, vähennellä ja ketjuttaa välillä. Suullisella kehullakin kivasti palkkautuu, mutta rajansa on Lunallakin - namia on pudottava ;)
Lisäksi ollaan kerta viikkoon käyty omatoimihöntsäilemässä hallilla nyt koko perheen voimin. Vähän agilityjuttuja otettu rajoitukset huomioiden ja Luna on NIIN liekeissä, että ihana katsoa sen menoa. Pienin perheenjäsenemmekin on silmä tarkkana seurannut Lunan menoa ja kiljahtelee välillä kannustukseksi :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti