Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

torstai 17. tammikuuta 2013

Luontokappaleita

Viime päivät ovat sujuneet aika rauhallisesti ja leppoisasti. Eilen tosin Luna päätti pitkästä aikaa kokeilla rajojaan nälissään ennen ruokaa ja alkoi loikkimaan sohvalle kielloista huolimatta. Kolme kertaa kävi jäähyllä omassa huoneessaan, kunnes neljättä kertaa yrittäessä sohvalla loikoillut J komensi Lunaa napakasti, että nyt loppuu tuo. Luna kyllä uskoi ja meni tämän jälkeen keittiöön odottelemaan, jos ruuan saisi täällä istuskelemalla. Episodin jälkeen ei ole toistaiseksi kokeillut hyppiä sohvalle ja muutoinkin se on ollut harvinaista eilistä lukuunottamatta.

Alkuviikosta ulkoilimme paljon, mutta nyt parina viime päivänä pakkasten kiristymisen johdosta  ulkoillut ovat jääneet aika vähälle. Ei Lunallakaan näytä hirveitä haluja olla lähteä ulos riehumaan yli 20 asteen pakkasessa.
Tänään rakennettiin olohuoneeseen ruokapöydän tuoleista Lunalle mini agitunneli, jonka läpimenoa harjoiteltiin innokkaasti. Luna meni putkesta heti kerralla ja useita kertoja peräjälkeen. Sellaiset huvit meillä.

Mielenkiintoisin jännitystarina tällä viikolla ei kuitenkaan liity Lunaan, vaan pienoiseen lintuun takapihallamme. Tarina alkoi eilen keskiviikkona, kun Luna ja J lähtivät ulkoilemaan. Hetken käveltyämme Luna loikkasi tiensivuun pissalle, jolloin noin kahden metrin päästä meistä lähti tilhi juoksemaan hankea pitkin. Lunahan tästä innostui, alkoi haukkumaan ja vinkumaan. Vaatimuksena oli päästä "tutustumaan" uuteen leikkikaveriin. J tuumasi Lunalle, että ei me mennä loukkaantunutta lintua häiritsemään. Loppumatka sujui ilman kummenpia tapahtumia. Kotiin päästyämme J alkoi pohtia, että olisikohan se kaikkein paras, jos kävisi vain lopettamassa linnun kärsimykset.

Asia unohtui kunnes S tuli kotiin ja J kertoi linnun kohtaamisesta. Yhdessä kävimme katsomassa oliko lintu vielä samassa kohdassa. Siellähän se kyhnötti hangella liikkumatta, mutta elossa. Kerrankin harmitti, kun ei ollut pohjoisessa, jossa olisi voinut käydä hakemassa sisältä piekun ja lopettaa toisen kärsimykset siihen paikkaan. Päädyimme soittamaan kuitenkin lintuyhdistyksen jäsenelle ja sieltä saadun ohjeistuksen innoittamana lähdimme hakemaan lintua talteen.

Tilhi ei kuitenkaan ollut samassa kohtaa kuin aiemmin, mutta raasu löytyi muutaman metrin päästä lumikuopasta. Muuten tipu vaikutti kohtuu hyväkuntoiselta, mutta toinen siipi oli aavistuksen eri asennossa. Reppana yritti lentää, mutta siivet eivät kantaneet. Eettisen ja moraalisen pohdinnan jälkeen päätimme viedä linnun lämpimään rauhalliseen paikkaan yöksi. Etsimme suuren pahvilaatikon, johon linnun laitoimme. Laatikkoon pistimme sille pihlajanmarjoja syötäväksi ja laitoimme vettä tarjolle.

Sovimme lintumiehen kanssa, että soitamme aamulla hänelle uudestaan, jos lintu ei lähde lentoon.
Aamulla tarkistimme, vieläkö tipu oli elossa laatikossaan. Olihan eilinen jo melkoinen stressi. Siellähän se oli yllättävän pirteänä, mutta ikävä kyllä tilhi ei päässyt lentoon, vaikka yritti. Tilhi laatikkoon ja soitto lintumiehelle. Mies tuli hakemaan linnun kotiinsa toipumaan. Mies kertoi, että tilhistä tulisi hyvää seuraa loukkaantuneelle pululle, joka jo oli hänen luonaan keräämässä voimiaan. Kaveri kiitteli vaivannäöstä ja huolehtimisesta. Epäili, ettei siipi ollut poikki, vaan venähtänyt, joten linnulla on mahdollisuuksia toipua ennalleen. Loppujen lopuksi kai sitä tuli tehtyä oikea päätös, kun autoimme viatonta luontokappaletta hädässä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Edistystä

Tänään oli toinen pentukerhon kerta ja oltiin kyllä tosi positiivisesti yllättyneitä, miten hyvin meni! Luna oli selvästi rauhallisempi kuin ensimmäisellä kerralla ja ääntely oli huomattavasti vähempänä. Tällä kertaa olimme tosi hyvissä ajoin paikalla viimekertaisten saikkarointien jälkeen ja kerkisimme käydä pikku kävelyrundin ennen kerhon alkua. Päivällä myös kävimme kunnon ulkoilut metsikössä ja hihnailtiin, niin Luna pääsi hyvin purkamaan energiaansa.

Tällä kertaa selvästi Luna alkoi ymmärtää enemmän jutun juonta, eikä samalla tavalla jatkuvasti haikaillut muiden pentujen perään. Itsekin varmasti oltiin rennompia ja vapautuneempia. Ensimmäinen puoli tuntia tutusteltiin agijuttuihin ja oli tosi mukava, kun Luna pääsi ensimmäisenä tositoimiin. Näin saatiin enimmät höyryt purettua ja tosiaankin Luna niihin hommiin syttyy, putki on paras :D Harjoiteltiin pitkää suoraa putkea, mutkaputkea ja pussia. Suora ja mutkalla oleva putki otettiin yhdistelmänä. Teki kerralla tosi hienosti, eikä yrittänyt oikaista palkallekaan tai lähtenyt omille teilleen.

Loppupuolisko oli tokojuttuja. Luna otti jo välillä kivasti kontaktia ja harjoiteltiin myös muita samoja juttuja kuin kotonakin, esim. maahanmenoa, istumista sekä perusasentoa ja kädellä avustaen siihen tulemista. Olosuhteisiin nähden meni mainiosti. Luna tulee kyllä mukavan tiiviisti vierelle ja yleensä aikalailla suoraan, kun ohjaa. Ohjaajan sijoittumista pitää vielä vähän mietiskellä. Tällä kertaa palkkana kotoisten lihapullien lisäksi oli mukana lelupalkka, joka on hyvä lisä joihinkin tilanteisiin. Väliaikoina, kun keskittyminen meinasi herpaantua, hyvin sai Lunan huomion takaisin kiinnitettyä lelun avulla. Tämä toimi yllättävän hyvin, eikä kiihdyttänytkään Lunaa liiaksi. Käytiin myös useamman kerran ulkona happihyppelyllä, niin sekin tasasi tunnelmaa, eikä tullut liian pitkiä yhtäjaksoisia sessioita. Kerrassaan mainiosti meni kaiken kaikkiaan, paljon paremmin kuin olisi voinut kuvitella. Jäi kyllä hyvä fiilis, hieno Luna!

Kotiin tultua söimme. Sitten käytiin vielä pienet jäähdyttelyulkoilut ja Luna pääsi kirmaamaan vielä viimeisetkin energiarippeet. Nyt on hauveli aivan 'silky smooth' kiiltäväkarvainen furminator-käsittelyn jälkeen. Silmät näyttävät luppasevan ja uni kutsuu.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Korvat hoi!

Eilen illalla käytiin hihnakävelyllä ja juoksemassa pitkin lähimetsän polkuja. Lähimetsän toisella reunalla kulkee rauhallinen kävelytie, jossa on harvoin kulkijoita. Kuitenkin hämärällä vähäisetkin kirkkaasti valaistun tien käyttäjät näkyvät metsikköön vallan hyvin. Luna havaitsi erään kävelijän, mutta onneksi tuli kutsusta luo, eikä lähtenyt kulkijan perään. Sai kyllä ruhtinaalliset kehut ja namut. Aika skarppina saa itse vahdata ja aina välillä kytkeä Lunan kiinni hetkeksi.

Tänään käytiin pitkästä aikaa ulkoilemassa uusissa ympyröissä, etteivät jatkuvasti ulkoilut keskittyisi pelkästään lähimetsään ja koirapuistoihin. Lumihanget rajoittavat vaihtoehtoja, mutta hypättiin autoon ja löydettiinkin randomilla hyvä paikka kohtuu läheltä. Käveltiin pitkän matkaa keskellä metsää kulkevaa aurattua tietä, jossa kulkijoita ei näkynyt. Kyseessä mahdollisesti oli joku soranottopaikka tai vastaava. Alkuun Luna luuli, että jee, koiratreffit edessä ja etsi selvästi leikkikaveriaan rauhattomana. Alkuun mietittiin, että voikohan sitä pitää ollenkaan vapaana, kun korvat oli unohtuneet kotiin ja huiteli mihin sattuu. Luoksetulot ensimmäistä kertaa olivat vähän takkuisia ja viipyileviä, joten sitä pitää pyrkiä kyllä ehdottomasti vahvistamaan ja seuraavalla kerralla ottaa parempaa palkkaa mukaan. Toivotaan, että tämä oli tilapäinen notkahdus. Kiihkeän alun jälkeen Luna kuitenkin rauhoittui ja kulki vapaana sekä hihnassa mukavasti. Luna otti hyvin kontaktia ja kulki melko lähellä meitä. Alla muutama kännykällä räpsäisty kuva tältä päivältä.


















torstai 10. tammikuuta 2013

Leikitään

Pentukurssin jälkeisenä maanantaina Luna oli vielä ajoittain rauhattoman oloinen. Haukku ja vinkuna oli ulkona paljon normaalia herkemmässä. Aamupäivän käynti lähimetsässä meni mukavasti, samoin hihnakävely. Iltapäivällä ajateltiin pyörähtää lähikoirapuistossa mutkat, mutta ei sitten mentykään, kun ei näyttänyt olevan soveliaita leikkikavereita. Tämäkö Lunaa kismitti, mutta vain hetkeksi ja hihnakävelykin maistui. Illalla lähdettiin käymään Linnanmaan koirapuistossa, johon S:n velikin tuli mukaan. Kävi onneksi hyvä tuuri ja paikalle sattui samaikäinen huskypentu sekä vajaan vuoden ikäinen collie, molemmat tyttöjä. Luna sai leikkiä, painia ja juosta yllinkyllin ja purkaa loputonta energiaansa. Tämä tuli tarpeeseen ja loppuilta sujui rauhallisesti.

Tiistaina Luna oli vielä aivan poikki eilisillan koirabileiden jälkeen. Aamutoimien jälkeen J vetäytyi olohuoneen sohvalle hieman lepäämään ja Luna tuumasi toiminnan kannattavaksi ja seurasi esimerkkiä. Vihdoin, kun herättiin oli kello jo puoli kaksitoista. Luna siis nukkui käytännössä kellon ympäri käyden vain välillä pissareissut ja 'pakollisen' ruokailun. Mistähän lie Luna oppinut aamu-uniseksi? Päivä oli muutenkin varsin seesteinen ja rauhallinen. Välillä Luna tosin haukahteli sisällä, muttei mitenkään ylihäiritsevästi. Kopittelua ollaan opeteltu jo ehkä hieman liiankin paljon, kun meinasi haukata sormenpäät nassuun J:n ojentaessa nappuloita.

Eilen Luna tapasi siskoaan. Painit olivat jälleen vauhdikkaat ja vauhtia riitti. Kaverit ovat keskenään jo niin tuttuja, etteivät meinaa housuissaan pysyä, kun saavat vihiä toisistaan. Uutena piirteenä Lunan ja Mellin leikeissä on juoksurallit. Takaa-ajo on välillä huvittavaa katsella, kun roolit vaihtuvat lennosta. Eilen meillä oli pallo mukana, josta etenkin Melli oli kiinnostunut. Hauska, kun Melli juoksi pallo suussaan Lunaa ajattaen. Toverit olisivat halunneet jäädä leikkimään vielä pidemmäksi aikaa, kun eivät välittäneet vaikka omistajat kaikkosivat portin toiselle puolelle. Parin minuutin pohdiskelun jälkeen laumavietti heräsi ja kaksi corgia pällisteli portin takana odottamassa kaitsijaansa. On kyllä onni, että sattui Melli tulemaan Ouluun ja Luna sai parhaan koirakaverin siskostaan. Saa tosin nähdä kuinka aikuisina tulevat toimeen, kun painit ovat tällä hetkellä ajoittain aikamoisia.

Luna on viime päivinä ottanut entistä paremmin kontaktia pentukurssilla käynnin jälkeen. Ilmeisesti kurssilla oli niin paljon häiriötekijoitä, että nyt ulkona kontaktin ottaminen on siksi helpottunut. Tosin välillä tuntuu, että Luna vain haluaa pienen välipalan ja tulee kävelemään viereen tapittaen silmiin. Aina kontaktista ollaan pyritty palkkaamaan, jotta Luna tuntisi kontaktin palkitsevaksi. Tuntuu, että Luna osaa kyllä kävellä hienosti hihnassa ja "tietää" toivotun käytöksen, muttei jaksa nyt koko ajan omistajaa miellyttää, vaan tekee välillä mitä huvittaa ja palaa sitten hiukopalalle.

Tänään sattui pieni kömmähdys aamulla, kun S sanoi J:lle, että hän lähtee koululle ja anna Lunalle ruoka vajaan puolen tunnin päästä, että Luna nukkuu olohuoneessa. J vastasi 'joo' ja veti peiton korville. J heräsi Lunan vaativaan haukkuun. Kun haukku ei tuntunut loppuvan, niin silmät ristissä koira kainaloon ja portin taakse rauhottumaan. Vessassa J:n aivotoiminta osoitti heräämisen merkkejä ja kellot alkoivat päässä soida. Hetkinen miksi kämppä oli tyhjä ja Luna vapaana? Miksi ulkona on valoisaa ja miksi Lunan ruokakuppi oli pöydällä? Siinä sitten rauhallisen päättäväisesti kattomaan kelloa, joka oli jo yli kymmenen eli pari tuntia ruoka myöhässä. Koira ulos boksistaan ja ilman mitään voivotteluja J antoi ruuan Lunalle, vaikka sydäntä särki, kun toinen nälissään odottanut ruokkijaa. Nyt ollaakin käyty jo kahdesti tälle päivälle vapaana juoksemassa ja J heltyi pitkästä aikaa antamaan Lunalle herkkuluun, jonka Luna tyylilleen uskollisesti tuhosi välittömästi. Herkkuluun järsimisen jälkeen hakeutui tuohon jalan viereen kyhnöttämään, joten ilmeisesti luottoa vielä löytyy. Muutenkin on tehty temppuharjoituksia ja pehmoiltu tämä päivä. Tosi nätisti oli Luna ollut koko kämpässä ja lyhyitä aikoja sitä voi huoletta pitääkin isommassa tilassa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pentukurssi alkoi!

Tänään loppiaispäivänä meillä oli ensimmäinen kerta tokoa ja agilityä pennuille kurssilla. Päivän ruoka-annoksen annoimme hieman aiemmin ja pienempänä, jotta Luna olisi riittävän nälkäinen kurssia ajatellen. Alkukankeutta aiheutti se, ettemme aluksi meinanneet löytää koko paikkaa, vaikka hyvissä ajoin lähdimmekin. Onneksi juuri ehdimme. Aluksi Luna odotusten mukaan piippasi ja haukkui, kun ei päässytkään leikkimään muiden pentujen kanssa. Asiaa ei varmasti helpottanut se, kun viimetingassa pölähdimme paikalle. Luna oli kyllä selvästi äänekkäin koko porukasta, mitä jo veikkailimme etukäteen. Etenkin pembroke-pentu olisi kovasti kiinnostanut. Kurssilla on yhteensä seitsemän pentua, osa on jo hieman vanhempia.

Alun jälkeen pikkuhiljaa Luna alkoi käsittää, että ideana on tehdä juttuja meidän kanssa, eikä muiden koirien kanssa. Palkkana käytimme omatekoisia suolattomia jauhelihapihvejä, joita murensimme. Ensimmäinen puolituntia harjoittelimme kontaktia. Lisänä istumista ja maahanmenoa. Hetkittäin Luna jaksoi keskittyä ja rauhoittua yllättävänkin hyvin, vaikka häiriöiden määrä oli valtava. Siitä olimme yllättyneitä, että näinkin hienosti meni. Loppua kohden keskittyminen alkoi herpaantua ja ääntely sekä vetäminen lisääntyivät. Yritettiin olla tarkkana sen suhteen, että palkattaisiin silloin, kun Luna on oikeassa mielentilassa ja rauhassa.

Hyvä, että puolivälissä vaihdoimme agilityesteisiin tutustumiseen. Vuorotellen kukin pääsi kokeilemaan putkea ja hyppyä rima maassa. Molemmat menivät aivan superhyvin! Ajateltiin, että Luna takuulla lähtee omille teilleen muiden koirien luo, mutta näin ei käynytkään. Epäröimättä ja rohkeasti vauhdilla meni molemmat esteet useampaan kertaan ja selvästi oli mielissään. Opettaja kehui, että Lunastahan tulee oikea taskuraketti.

Tullessamme kotiin Luna oli selvästi ylikierroksilla, kun piti haukkua pihalla vähän kaikelle ja ryntäillä suuntaan jos toiseen. Iltaruuan jälkeen lähdimme jäähdyttelylenkille, joka sujui hienosti. Luna käveli hihnassa mallikkaasti ja otti vähäväliä kontaktia mielissään. Sisälle tullessa Luna sai vielä rauhoittavan silittelyn ja hieronnan, jonka jälkeen pian nukahti.

Ensimmäisestä kerrasta jäi positiivinen mieli ja hyvä, että päästään harjoittelemaan muiden koirien häiriössä. Luna on vielä nuori, innokas ja supersosiaalinen, joten ymmärrettävästi menee aikaa totutella uusiin tilanteisiin ja mennään tästä vähitellen rennosti eteenpäin. Tärkeää on, että kun harjoitellaan, niin muihin koiriin ei tutustuta ja piste. Toivotaan, että jatkossa ainakin ääntelyä saisimme karsittua vähemmäksi. On meillä hieno ja lupaava koiran alku. Tästä on hyvä jatkaa. Hyvä Luna!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vuoden aloitus

Vuoden 2013 ensimmäinen viikko on mennyt leppoisissa merkeissä. Jo tutuksi käyneen tavan mukaan ollaan ulkoiltu paljon sekä vapaana metsän siimeksessä että hihnailtu hieman pitempiäkin lenkkejä. Välillä hihnakävely sujuu oikein mukavasti, välillä meinaa jutut unohtua ja neliveto meinaa pyrkiä päälle. Koirien ohittaminen on edelleen haastavaa, ihmiset menee menojaan oikein mukavasti tällä hetkellä. Muita perusharjoituksia ollaan tehty myös, edelleen keskitytään perustottelevaisuuteen arjen lomassa ja kontaktiin. Uusia juttuja ei olla kovinkaan otettu. Eilen aloitettiin huvin vuoksi kopittelun harjoittelu, aivan alkutekijöissä siis ollaan, mutta hienosti Luna alkaa päästä jyvälle. Tällä viikolla kävi myös vieraita pitkästä aikaa, oli oikein mukava. Käytiin myös yksi päivä vaihtelun vuoksi suuressa Linnanmaan koirapuistossa ja siellä suunnalla teimme pienen kävelyrundin.

Tänään Lunalla oli treffit Mellin kanssa. Käytiin vielä hieman keskeneräisessä Muurahaispuistossa, jossa kuitenkin aidat ovat jo paikoillaan. Oli oikeastaan aika mukava paikka, kun oli tilaa temmeltää ja alueella oli myös paljon jäätyneitä multakasoja, joiden ympäri oli mukava juosta ja lopussa innostuivat myös hieman kiipeilemään niille. Aluksi enimmäkseen painivat ja meno oli tasapuolista. Heiteltiin myös muutaman kerran palloa, jonka Melli nappasi suuhunsa ja juoksi Lunaa karkuun. Oikeastaan ensimmäistä kertaa leikkivät kunnolla myös juoksuleikkiä ja vuoroin ajattivat toinen toistaan. Päivä oli selkeä ja aurinkoinen, pakkasta reilu 10 astetta. Reissun jälkeen Luna oli naatti ja nukkui 2,5 h, kun olimme asioilla. Ainakaan yhtään nauhoitusta ei ollut tullut.

Luna sai ensimmäisen oikean luunsa järsittäväksi, kun annoimme palan pakastettua raakaa naudan putkiluuta. Edelleen sitä tuossa lähes keskeytyksettä järsii ja on tehnyt sitä jo yli kolme tuntia! Näyttää maistuvan ja tekee ilmeisesti taivaallista kutiseville ikenille. Luulisi, että pian on jo pissahätäkin ja väsy, kun työstöä on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Iltaruokaansakaan ei ole vielä ehtinyt kaipailla ja annos tulee olemaan pienempi, kun hieman lihaa ja ydintäkin oli luupalassa mukana.

Huomenna meillä on edessä ensimmäinen kerta pentukurssilla! Innolla sitä odotamme ilman kummempia ennakko-odotuksia, avoimin mielin mennään.

Luna painii rugbypallon kanssa

Lepohetki

Nenä lytyssä lihan irrotusta luusta

Taivaallista, Luna nauttii..

Voiko olla parempaa tapaa viettää lauantai-iltaa?

tiistai 1. tammikuuta 2013

Lunan ensimmäinen uusivuosi

Leppoisa meno on jatkunut viikonloppuna ja alkuviikosta. Mukavan leudot ilmat ovat suosineet ulkoilua. Mukavasti on tullut lunta. Päivittäin ollaan käyty 'aurailemassa' lähimetsän polkuja. Huomasimme, että nyt lähimetsässä voi ulkoilla myös hämärällä, kun lähellä on valoja sen verran reippaasti. Luna on viihtynyt ulkona taas kivasti pakkasten jälkeen. Välillä on yrittänyt meitä jopa huijatakin pissahädällä menemällä eteiseen istuskelemaan ulkoa tulon jälkeen.

Aamuisin ollaan taas mietitty, että miten niitä kulkijoita ohiteltiinkaan, mutta päivän ja illan ulkoilut ovat sujuneet oikein mallikkaasti. Hienoja ohituksia on tullut paljon ja ulkona kontaktikin on toiminut hienosti. Etenkään pidempään ulkoillessa ei välttämättä kiinnitä mitään huomiota ohikulkeviin ihmisiin. Erikoisemmatkin kulkijat, kuten sauvakävelijät ja rollaattorityypit menevät yleensä ohi mukavasti. Huippu Luna!

Eräällä reissulla M&M:ään yksi juoppokin tuli juttusille, mutta siitä Luna ei isommin välittänyt. Myös joitakin koiriakin on kauempaa mennyt kohtuullisesti ohitse. Läheltä tulevat koirat ollaan ohiteltu siten, että menty kyykkyyn ja otettu Luna vierelle. Kehuttu ja palkattu, mikäli hiljaa rauhassa katselee. Muutoin monesti menee haukkumiseksi ja hinnassa riuhtomiseksi, jos toinen koira kulkee lähietäisyydeltä, millään ei malttaisi ohittaa. Pikkuhiljaa edistystä tapahtuu. Reilusti annetaan palkkoja, kun hienosti menee ja sen ansaitsee. Sitten voi tarvittaessa ruoka-annoksista vähennellä.

Jonkin verran Luna on alkanut reagoida rapusta kuuluviin ääniin ja saattaa mennä niitä ovelle haukkumaan. Pienet höristelyt olllaan jätetty huomiotta, mutta mikäli on alkanut kunnolla räksyttää, ollaan kielletty/viety rauhoittumaan portin taakse.

Koirapuistoilut on pääosin menneet oikein mukavasti ja Luna on saanut hyviä kokemuksia. Yksi koirapuistoista on niin lähellä, että siellä voi pyörähtää ja jos näyttää siltä, ettei sopia leikkikavereita näy, niin voi hyvin keksiä jotain muuta. Luna on tosi innoissaan ja usein on sattunut paikalle muita pentuja, joiden kanssa leikkiä. Kaikkien koirien kanssa kaveri on tullut hyvin toimeen ja on kyllä todella sosiaalinen. Pariin otteeseen paikalle on sattunut uroskoira, joka on yrittänyt astumalla alistaa Lunaa, mille on pistetty heti stoppi. Yleensä niiden omistajat kieltävät koiriaan moisesta, mutta valitettavasti eivät kaikki, mikä on perin ärsyttävää. Moneen kertaan ollaan mietitty, että kyllä narttukoira on meille juuri hyvä.

Eilen päivällä ulkoilureissulla Luna tapasi mukavan Paavo pembroken, johon mieltyi oikein kovasti - tunne näytti olevan molemminpuolinen. Eilen vietimme vuodenvaihdetta rauhallisesti kotosalla. Päivällä ulkoilimme ja illan levähtelimme sisällä. Luna ei juuri välittänyt raketeista ja oli rauhallinen. Välillä ihmetteli ääniä ja katseli meidän reaktioita etenkin pakollisilla pissareissuilla. Kahdentoista aikaan paukkeen yltyessä pari kertaa haukahtikin, mutta rauhoittui nopeasti ja jatkoi uniaan. Itse nukuimme poikkeuksellisesti olohuoneessa. Välillä Luna nukkui olohuoneen matolla ja välillä omalla paikallaan.

On huvittavaa, kuinka hyvin yöt menevät, jos olemme lähettyvillä. Tänään herättiin vasta yhdeksältä Lunan vielä nukkuessa. Ruoka-aikakin oli mennyt jo tunnilla huti, eikä pissareissujakaan oltu tehty. Laitettiin nappulat likoon, käytiin pissalla ja päätettiin ottaa vielä pienet tirsat. S heräsi puoli yhdeltätoista muiden vielä nukkuessa! Mahdollisesti osasyynä todella pitkiin yöuniin oli edellisiltainen pauke, joka osaltaan varmasti heikensi illan unta. Toisaalta Luna jauhoi illalla myös luista purupalloaan hanakasti, joten nälkäkään ei ilmeisesti ollut hirmuinen, kuten yleensä. Muutenkin viime aikoina hyvät yöt ovat jatkuneet, eikä pissareissuja ole enää tarvinnut tehdä. Vuoden ensimmäinen päivä ollaan vietetty oikein rauhallisissa ja sopuisissa merkeissä. Ollaan ulkoiltu, lepäilty ja syöty hyvin. Tästä on hyvä aloitella kohti uutta vuotta 2013.