Vihdoin olemme saaneet lunta ja pakkasta. Lunta muutamia senttejä, mutta joka tapauksessa lunta, joka on pysynyt enemmän kuin 1-2 päivää maassa. Vesisade ja jatkuva pimeys alkoivat jo kyllästyttää. Pakkastakin saatiin kerralla kunnolla. Viime päivinä pakkanen on pyörinyt -20 molemmin puolin ja etenkin tänään sää on ollut kuulaan aurinkoinen.
Loppiaisena alkoivat kevätkauden agilitytreenit. Hieman jännityksellä odotettiin, että mitenhän ne tauon jälkeen starttaavat. Varsin hyvin meni ja huomasi kyllä, että tauko oli tehnyt hyvää. Harjoiteltiin hyppytekniikkaa esim. neljän matalan hypyn sarjalla, ei ongelmaa sen suhteen ja Luna meni varsin kauniisti hypyt ja hyvin osasi ne arvioida. Otettiin oikeastaan eka kertaa päällejuoksua ja välistävetoa neljän esteen sarjalla alkuun namilla väliin rauhoittaen ja sitten sarjassa ja putken kautta puolenvaihto. Oli aika haasteellista saada pysymään omat jalat ja kädet mukana. Liitteenä malliksi yksi informatiivinen video löytyi
päällejuoksusta ja välistävedosta.
Torstaitokot jäivät tältä viikolta reissun vuoksi väliin, mutta viime viikolla startattiin kevätkausi. Ryhmä on mukavan pieni, keskimäärin 5 koirakkoa. 2-3 jatkaa syksyltä ja 3 uutta tuli mukaan. Oli oikein onnistuneet treenit ja fokus pysyi pääosin hyvin. Toisten leikkimisen katsominen on tuskallista, muuta muuten meni hyvin. Pidettiin treenit kyllä hyvin helppona ja hauskana. Tehtiin ja kerrattiin niitä juttuja, joita varmasti osataan. Harjoiteltiin perusasentoon tuloa ilman käsiapuja kohtuu helpoista kulmista, ettei tulisi pomppimista. Sitten otettiin ryhmässä ohitteluharjoituksia, jotka kyllä treeneissä onnistuvat hyvin - paremmin kuin arkielämässä. Joskin arjessakin edistystä jatkuvasti on tapahtunut. Pikkaisen otettiin myös hyvin lyhyttä paikkamakuuta, olin ihan lähellä, kun oli niitä uusia koiriakin. Loppuun vielä vauhtiluoksetulot ja leikit.
Paikalla istuminen pitäisi ottaa perusasennon hiomisen suhteen harjoitteluun. Paikallaan istumisessa käskynä on 'pysy' ja siitä ei koskaan lähdetä liikkeelle tai kutsuta luokse. Muuten vapaamuotoisemmassa paikallaan olossa on 'odota'. Sitä on käytetty luoksetulon odotuksessa ja myöskin esim. agilähdöissä. Huomaa kyllä, että siinä ennakointi tuntuu lisääntyneen. Hmm.. avuksi ollaan yritetty tehdä istumisesta mukava rauhoittava juttu, palkattu siitä. Ja tehty sitä, että ei koiraa kutsutakaan kuin joskus ja mennään palkkaamaan nimenomaan siitä odottamisesta. Ja etenkin agissa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että ei lähdetä, jos se takalisto ei pysy maassa ja harjoitella omatoimisesti sitä paikallaoloa korkeassakin vireessä. Ideoita?
Tällä viikolla agissa mentiin rataa. Erikseen treenattiin A:ta ja keinua, jotka ovat vaiheessa, mutta menivät hyvin. Luna pysyi pääosinkuulolla sekä malttoi lukea ohjausta. Pari vauhtimutkaa teki, mutta muuten pysyi varsin hyvin hanskassa. Myös putkijarru toimi. Kepit pitäisi ottaa taas omatoimiharjoitteluun, ne vasta vaiheessa ovatkin. Hyvä mieli jäi treeneistä. Omatoimitreenailemaankin yritettiin, mutta lukko oli jäässä.
Tänään käytiin ulkoilemassa pakkassäässä. Luna kyllä välillä nosteli
tassujaan etenkin alussa, ensimmäistä kertaa tälle talvelle.
Talvimanttelikin oli päällä, vaikkei tietoa, olikohan sillä niin kylmä
edes noin muuten. Näytti nauttivan. Lopuksi otettiin vielä vähän leikkiä
rugbypallolla pihalla.
 |
| Koti |
 |
| Kukkulan kuninkaat |
 |
| Vallilla |
 |
| Käpyttelyä uusilla kotikulmilla |
 |
| Tassun jäljet <3 |
 |
| Whii, rugbypallo lentää... |
 |
| Ja tulee takaisin.. |
 |
| Ja, uudestaan.. jee! |
 |
| Ja toiseen suuntaan.. |
Minä sain tuohon lähdössä istumiseen vinkiksi runsaat toistot takapalkalla. Otan joka kerta ensin muutaman kerran pelkän istumisen ja heitän palkan taakse (mulla on kuppi siellä, johon heitän namin) ja näiden istumisten jälkeen vasta radalle. Toistoja, toistoja ja toistoja. :D Ja se, ettei pienestäkään ennakoimisesta koskaan päästetä radalle - aina palautus istumaan tai jopa hetkeksi radalta pois vieminen ja uusi yritys. Näillä on saatu kivasti edistymistä, mutta kovasti on edelleen tekemistä, kun koira käy niin kuumana. Samoin istumisesta on tehty leikinomainen juttu - oon opettanut Lunan tulemaan jalkojen väliin ja siitä on tehty mieluinen temppu, joten siihen on tosi mukava tulla. Sitäkin harjoitellaan erilaisissa tilanteissa lähes päivittäin. :D (En tiedä, miksi näen näin paljon vaivaa, kun en aio tämän kauden jälkeen jatkaa ainakaan säännöllisesti agilitya. Ehkä tuosta on apua myöhemminkin muuallakin, onhan tuo aika kiihdyttävä tilanne ja paha häiriö.)
VastaaPoistaTuota takapalkkaa voisikin ruveta myös lähtötilanteissa hyödyntämään, hyvä idea! Ja just se, että paljon toistoja erilaisissa tilanteisssa, eikä tapahdu mitään, jos persus vähänkään meinaa ennenaikojaan kevennellä :) Varmasti vaivannäöstä on hyötyä sitten myöhemmin monessa tilanteessa, ihan arjessa ja vaikkapa tokossa.
Poista