Perjantaina oli jälleen hyvät painit Lunalla ja siskollaan. Tasaväkisiä olivat ja huvittavaa katsoa sitä menoa, kun välillä rähistään niin hampaat irvessä ja kuin taikaiskusta ollaan taas parhaimmat ystävykset ja lepytellään. Mukava samalla vaihtaa kuulumisia, samat ovat pennuilla nimittäin vinkeet.
Hihnakävelyssä ollaan pikkuhiljaa naksuttimen ja runsaan palkkauksen avulla edistytty. Välillä se alkaa sujua melko mallikkaasti, jos ei ole liikaa häiriöitä. Myös kontakti on kehittynyt kivasti. Fiksu tyttö. Viikonloppuna on ollut jo aika kylmät ilmat ja päivälläkin pakkasen puolella. Talveksi täytyy laittaa jotain lämmikettä Lunalle, kun mahakin on vielä osittain paljas. Vielä ei ole koirasta huomannut, että olisi kylmissään. Ja tuskin ihan helposti vilustuukaan, kun on jatkuvasti meno päällä ja kunhan ei pääse kastumaan.
Tänään aamulla kirmailtiin vakiotyyliin lähimetsässä ja iltapäivällä käytiin tutustumassa uuteen metsään autoilun merkeissä vähän kauempana. Oli taas tosi mukava reissu. Metsäautotien uriin oli jo vesi jäätynyt ja siinä oli Lunalle ihmeteltävää toviksi. Lintujen ääniä kuunneltiin myös tarkasti. Aamulla maa oli kuurassa ja rapisi tassujen alla. Illaksi nousi tosi sankka sumu. Mukava ja rauhallinen viikonloppu on ollut. Yhteiselomme on sujunut pääosin mallikkaasti. Välillä rajoja koetellaan ja rauhoittumisharjoituksia ollaan tehty useampaankin otteeseen päivittäin. Meitä kohtaan Luna käyttäytyy pääosin mallikkaasti, mutta vieraampia ihmisiä kohtaan on usein niin innokas, että tahtoo vissiin jutut vielä unohtua. Terävät piraijan hampaat edelleen tahtovat löytyä ja vasten saattaa hyppiä.
Perjantai-iltana viimeksi vaihdettiin tukevat teippaukset korviin, jotka pysyivät hyvinä ennätysajan, eikä Luna niistä isommin enää välittänyt. Pari tuntia tuuletettiin korvia ja oikea korva on pysyi hienosti pystyssä koko ajan! Kovin tukeva oikea korva ei vielä ole, mutta selkeää edistystä on tapahtunut. Vasen korvakin hetken oli pystyssä, mutta aika nopeasti se laskeutui. Hieman edistystä kuitenkin siinäkin. Hauskan näköinen ilmestys eripari korvineen :D Teippaus jatkukoon.
 |
| Antennit pystyssä |
 |
| Metsäretkellä kiven päällä seisoskellessa |
 |
| Välillä myös maisemakuvausta, jäätynyt hämähäkin seitti |
 |
| Tutustumista jäätyneisiin rapakoihin |
 |
| Kahvallinen jääpala kannossa |
 |
| Niin vauhdikas, ettei kuvaa ehdi napata |
 |
| Metsäretken jälkeiset torkut |
 |
| Teippien vaihtoa siankorvasiivun innoittamana |
 |
| Ihana Luna ja korvatilanne tänään |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti