Tänään meillä kävi kyläilemässä kaverit ja heidän Welsh corgi pembroke Tatu. Lähdimme yhdessä nurmikentälle tutustelemaan ja koirat tulivat juttuun loistavasti. Tatu on lempeä, sosiaalinen ja leikkisä. Molemmat olivat heti messissä tutustumaan ja leikkimään. Kunhan Luna vielä vähän kasvaa, siinä on hyvät telmimiskamut toisilleen.
Kontaktia, luoksetuloa, seuraamista ja hihnailuharjoituksia ollaan jatkettu tiiviisti ja palkittu hyvin vaihdellen nappuloita, nakin palasia tai juustomuruja. Pitäis testata välillä myös suolattomia nameja, vaikka mahdollisimman vähäsuolaisia vaihtoehtoja ollaan koetettu katsoa. Osaa voisi kokeilla itsekin valmistaa, kun saisi aikaiseksi. Välillä luokse tulee rauhallisissa tilanteissa tosi säpäkästi. Toisinaan taas jää vähän katselemaan, että "ootko ihan tosissasi" tai käy muutamat mutkat ennen saapumistaan. Yleensä kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin, jos häiriötekijöitä ei ole. Mikäli häiriötä on liikaa, eipä olla luoksetulokäskyjä vielä suuremmin yritetty. Turhaa tehdä komentoa merkityksettömäksi, jos valmiiksi tietää, että keskittyminen on jossain toisaalla, eikä edes oleta koiran tulevan. Myöskään anelemaan ei olla isommin ruvettu. Jos ei joku kerta onnistu, kokeillaan myöhemmin uudelleen. Hieman ollaan harjoiteltu paikallaan oloa ja jättämistä. Jaksaa tosi hienosti keskittyä. Pitää varoa, ettei tekisi liikaa toistoja kerralla.
Yhteisiksi leikeiksi ulkona ollaan jonkin verran otettu vetoleikkejä. Niistä Luna kyllä tykkää, mutta kiihtyy aika herkästi, joten niiden määrä pidetty aika rajallisena. Etsintää ollaan sisällä opeteltu. Aloitettiin viime viikolla ja aluksi harjoiteltiin, että vähän matkan päähän laitettiin nami ja totuteltiin 'etsi'- sanaan. Sitten siirryttiin siihen, että Luna kutsutaan omaan huoneeseen ja pentuportti laitetaan kiinni. Luna odottaa hetken, jolloin olohuoneeseen vielä aika rajalliselle alueelle käydään tiputtelemassa nameja. Luna näkee, että näin tehdään. Sitten annetaan haju sormista, merkitsi käytetään kättä Lunan silmien edessä ja sanotaan 'etsi'. Välissä oli muutama päivä tauoakin ja oli yllätys, kuinka hyvin Luna muisti idean. Etsintäleikki mukavasti on rauhallisempaa tekemistä ja nenäharjoittelu rauhoittaa mukavasti.
Uudeksi puuhaleluksi ostettiin kongi, johon ollaan parina päivänä sullottu sisään jauhelihaa. Hyvin kiinnostaa ja näppärästi saa herkun lipomalla ja pyörittelemällä ulos. Huvin vuoksi eilen ja tänään ollaan annettu leikittäväksi yksinkertainen viihdyke - jääpala. Uusi elementti on herättänyt kiinnostusta ja touhu ollut hupaisaa katsottavaa. Myös erilaisista pahvitötteröistä ja törpöistä saa edelleen hyvää ajanvietettä. Yksi Lunan omatoiminen viihdyke, mikäli sattuu löytymään, ovat sukat. Mitä likaisemmat ja hajukkaammat, sen parempi, joten J:n urheilusukat ovat suosiossa. Jos sattuu löytymään kaksi sukkaa, ottaa ne molemmat kerralla kantoon. Muuten oikeastaan leikkii omilla leluillaan, eikä esimerkiksi eteisessä kenkiin tai muuten irtaimistoon ole kovinkaan toistaiseksi kajonnut.
Korvateippejä ollaan pidetty viime perjantaista asti. Välillä yöksi jouduttu ottamaan pois, jos ovat selvästi vaivanneet ja niitä rapsutellut, mutta muuten erilaisia teippiviritelmiä pidetty aktiivisesti. Oikeastaan teipit pysyvät kohtalaisessa kuosissa muutaman tunnin, maksimissaan päivän, joten melkoista väkerrystä niiden kanssa on. Pienoista apua ehkä havaittavissa, mutta ei kovin vakuuttavaa korvien nousua ole vielä tapahtunut ja luppakorvana jatketaan ainakin toistaiseksi. Oikeaan korvaan jonkin verran tullut lisää jämäkkyyttä. Edeltävät pari yötä on onneksi olleet rauhallisia. Kerran herännyt pissalle ja ollaan todettu, että unet jatkuu, kun suosiolla käyttää sen kerran yössä pissalla. Toivotaan, että sama trendi jatkuu.
Vaikka Luna tykkää usein vetäytyä vähän omiin oloihinsa nukkumaan, niin välillä se selvästi nauttii myös läheisyydestä. Välillä se hakeutuu viereen tai syliin lepäilemään, jos istuu lattialla. Se kyllä lämmittää mieltä. Syliin mönkimisen suhteen (vaikka se niin kivaa onkin) ollaan pääsääntöisesti tehty niin, että se tapahtuu ihmisen aloitteesta. Muutenkin yhteiselo on viime päivät sujunut mukavasti aika leppoisissa merkeissä.
Huomenna on edessä eläinlääkärin rokotuskäynti. Kuvasaldo viime päivien osalta on hieman niukka, mutta alla pari otosta.

| J kokeili käyttää Lunan korvia radioantennina, pysyvät ainakin pystyssä. |
![]() |
| Ihana Luna tuli syliin siliteltäväksi ja nukahti siihen |
![]() |
| Ja nukkui muuten sikeästi, kun tuli aika vaihtaa nukkumapaikkaa :D |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti