Eilen Luna täytti neljä kuukautta. Yhteiselämän ensimmäiset kaksi kuukautta ovat kuluneet todella nopeasti. Alkuun suuri osa ajasta ja energiasta kului perusjuttuihin ja arjen sujumiseen, kun niin moni asia oli uutta. Ollaan tutusteltu toisiimme ja päivä päivältä on oppinut paremmin ymmärtämään ja tulkitsemaan Lunaa. Näin myös takuulla toisinpäin. Aiemmat ajatukset luonteesta ovat pääosin vahvistuneet. Seuraavassa sanoja, jotka tulevat mieleen Lunasta:
Luna on:
- Rakas
- Ihana
- Aktiivinen ja touhukas
- Älykäs ja nopea oppimaan
- Energinen
- Aina valmis toimintaan
- Rohkea ja ennakkoluuloton
- Vikkelä
- Luonteikas
- Kaunis ja hellyyttävä
- Päivän piristys
- Tarkkaavainen ihmettelijä
- Välillä rasittava ja haasteita antava
- Omapäinen
- Rajoja testaileva ja ajoittain pomottelua yrittelevä
- Haukkuherkkä
- Muistaa ilmaista tyytymättömyytensä, onneksi myös tyytyväisyytensä
Luna on siis osoittanut olevansa monipuolinen paketti. Saa nähdä, mitä tästä vielä kehkeytyy.. Pääosin arki sujuu leppoisasti, mutta päivittäin on myös ei-niin-sointuisia hetkiä. Tämä kuuluu asiaan ja murrosikää tässä odottelemme.
Mitä olemme opetelleet?
- Kontaktia
- Luoksetuloa
- Leimautumista
- Sosiaalistumista ihmisten ja koirien kanssa
- Sisäsiisteyttä, tarpeiden tekemistä pyynnöstä
- Rauhoittumista
- Odottamista
- Hihnakävelyä, pantaan ja hihnaan tutustumista, nutun pukemista ja riisumista
- Käsittelyä ja erilaisia toimenpiteitä (kynsien leikkaus, korvien teippaus, harjaus, tassupesut)
- Sitä, miten käyttäydytään ihmisten kanssa (hyppimällä, puremalla ja haukkumalla ei saa huomiota)
- Autoilua
- Yksinoloa
- Irtiolemista, lähelle tuloa ja seuraamista
- Tervehtimistä ja ohittamista
- Ruuan ansaitsemista ja odottamista
- Ovista kulkemista, luvan pyytämistä katsekontaktilla
- Sivulla oloa ja kontaktia, hieman seuraamista
- Maahanmenoa, kierimistä, hieman istumista (Luna yleensä istuu joka tapauksessa)
- Makupalalla johdattelua
- Pallon hakemista ja yhdessä leikkimistä
- Etsimistä
- Paljon eri paikkoihin tutustumista (pihapiiri, erilaiset metsät, kaupunkiympäristö, puisto, ranta, hiekka, suo, maaseutu, silta, sisätilat, eläinlääkäriasema, parkkipaikka, tie, hissi, portaat kantaen yksittäisiä portaita lukuunottamatta)
- Nähty monenlaista ohikulkijaa ja ilmestystä (autot, junat, lentokone)
Sanoja, joita Luna tunnistaa
- Luna
- Tänne
- Odota
- Käy pissalla
- Maahan
- Hyvä/hienosti
- Hae pallo
- Mennään / liikkuu
Missä on erityistä petrattavaa?
--> kaikissa edellämainituissa rutkasti harjoittelua vaativaa, päällimmäisiä arkipäivän harjoittelukohteita:
- Luoksetulo ja kontakti etenkin haastavammissa ympäristöissä
- Vastaantulijoiden ohittaminen (ilman haukkumista)
- Odottaminen
- Rauhoittuminen
- Yksinolo
Mitä toiveita jatkoon?
- Viettää mukavia hetkiä Lunan kanssa
- Uskallus kokeilla uusia juttuja pikkuhiljaa harjoituksia vaikeuttaen
- Oma harjaantuminen siihen, miten asiat kannattaisi opettaa
Luna on tuonut tullessaan paljon sisältöä elämään :D Karvaisen perheenjäsenen myötä ei ole enää ollut puute ylimääräisestä vapaa-ajasta. Pitkään aikaan ei ole tullut yhtä paljon ja yhtä usein ulkoiltua. Kyllä tämä vaivannäköä toki vaatii, mutta kaikki on ollut sen arvoista ja paljon enemmän. Luna on päivän piristys ja saa hyvälle tuulelle.

| Rakas Luna 4 kuukautta |
| Alkaa väsy painaa.. |
| Ja pian simahdus, corgitaljamme |
![]() |
| Aurinko nousee |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti