Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sirpaleita ja metsästysviettiä

Viikonloppu sujui kotona rentoutuen ja tavallisten askareiden parissa. Eilen Luna tuhosi vahingossa ensimmäisen kerran kodin irtaimistoa, kun juoksi keittiönpöydän ali ja samalla reitillä sattui olemaan kannettavan laturinjohto, joka liikahtaessaan pudotti pöydältä juomalasin. Lasi särkyi ja J sämähti paikalle pelastamaan Lunan lasinsiruilta. Sen verran Luna taisi tapahtumaketjusta säikähtää, että kiltisti katseli siivousoperaation loppuun pentuportin takaa. Onneksi säikähdyksellä selvittiin.

Se on kyllä ollut ylipäätään positiivinen yllätys, että kuinka vähän Luna on kajonnut meidän tavaroihin. Likaiset sukat ovat edelleen ajoittainen intohimo, mutta sekin on lieventymään päin ja aika hyvin luopuu ei-sallituista-tavaroista välinpitämättömällä "äp" toteamisella. Ajattamisleikkejäkään ei ole enää ollut ehkä osin oveluudestamme johtuen. Enimmäkseen leikkii omilla leluillaan. Yleinen huomio on, että mitä halvempi lelu, sitä parempi se tavallisemmin on. Parhaimpia ovat erilaiset pahviviritykset, kolisevat muovitavarat, kestolelu tennispallosukka sekä kongi. Tennispallosukkaa saa välillä heitettyä jopa metrin ilmaan ja sitä on mukava riuhtoa ja ravistella.

Tänään ulkoilureissulla tuli huomattua, että metsästysviettiä ei Lunalla ainakaan (onneksi) suuremmin ole. Lintu lensi läheiseen ikkunaan ja putosi maahan. Mehevä paisti pötkötteli tajuttomana muutaman metrin päässä ja J kävi tarkistamassakin linnun kunnon läheltä. Lunaa ei asia kiinnostanut. Samalla reissulla ihmettelimme myös oravaa, joka ei halunnut tulla tutustumaan. Myös pikkulintujen, varisten ja kesyjen sorsien puuhia ollaan välillä seurailtu kiinnostuneina rauhassa ja hiljaa. Ainakin sorsien erikoinen kwaak-äänelty hämmästytti Lunaa suuresti.



Tennispallosukka saa kyytiä

Hyökkäysvalmiudessa

Vesipullosta iltaviihdettä pitkäksi aikaa

Hetken ehtii levähtää

Kongin tyhjennystä
Illalla Oulujoen rannassa, huomaa tunnollinen kakkapussin kuljettaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti