Kuluneella viikolla on ollut paljon monenlaista hommaa niin koirailun merkeissä kuin S:n koulun loppurutistuksen suhteen. Alkuviikosta lähinnä ulkoilimme lähimaisemissa ja pyörähdimme pariin otteeseen lähipuistossa. Tämä viikko on sujunut ilman isompia protestointeja sopuisasti, eikä Luna ole sohvallekaan juuri mielinyt. Lauantaina meillä oli uusi koiratapaaminen Jäälin maastossa. Mukana oli aikalailla viime viikon kokoonpano ja hauskaa oli. Lunatkin olivat tällä kertaa aiempaa rauhallisemmin keskenään. Meidän Lunalla muutoinkin oli vähän mielistelypäivä. Niinpä myös kovasti yritti miellyttää ja houkutella leikkiin etenkin Nuka pembrokea. Illalla käytiin vielä citykävelyretkellä, jossa nähtiin paljon ihmisiä ja myös muutamia koiraohituksia, jotka sujuivat paremmin kuin vaikkapa kuukauden takaiseen verrattuna. Edelleen haukku koirien suhteen on herkässä. Ihmisistä kävelyreissulla ei juuri enää piittaa, ainoastaan eilen parille kovaääniselle juopolle haukahteli, mitä emme kyllä ihmetelleet.
Tänään on ollut hässäkkäpäivä, kun puolilta päivin menimme Linnanmaan koirapuistoon, jossa Luna leikki alkuun ystävällisen Samojedinkoiran kanssa. Sitten oltiin tovin aikaa omiksemme ja luoksetulot sujuivat pitkästä aikaa oikein tosi säpäkästi. Heiteltiin palloa ja bumerangia, hyvin lähtee lelujen perään, mutta luoksetuominen ja luopuminen on välillä vähän nihkeää. Kahdella lelulla onnistuu paremmin, monesti tosin Luna taktisesti jättää toisen lelun vähän taaemmaksi. Kaksihan on aina parempi kuin yksi. Sitten oltiin jo melkein lähdössä, mutta sitten puistoon tuli aiemmin tuttu samanikäinen Husky-pentu, jonka kanssa oli oikein hienot leikit. Hetkeä myöhemmin mukaan liittyi myös kolmas puolivuotias narttupentu. Luna pääsi leikkimään, juoksemaan ja purkamaan energiaa.
Kotiin tultuamme tehtiin ruokaa ja siivoushommia. Totesimme, että siivoamme varmaan liian harvoin, kun Luna jaksaa siitäkin olla niin kiinnostunut :D Imurista ei ole muuten pitkään aikaan välittänyt juuri mitään ja uskaltaa tulla melko lähelle, eikä hauku. Tykkää seurailla siivoustouhuja, eikä näin joutanut juuri nukkumaankaan. Sitten tuli kylään S:n äiti, joka oli erityisen mieluinen tulija. Alkuinnostuksen jälkeen unikin tempasi, mutta eipä Luna juuri kerinnyt nukkumaan ennen pentukerhoon lähtöä.
Ajateltiin, että mitenhän lie menee kerhoilut, kun Luna on niin naatti. Jaksoi kuitenkin keskittyä hienosti lähes koko tunnin, oikeastaan paikoin paljon rauhallisemmin ja paremmin kuin aiemmin. Harjoiteltiin hieman puomia, keppejä ja keinua. Keinu oli tällä kertaa korkeammalla. Se mentiin pariin otteeseen, hitaasti toista päätä laskien. Hieman Luna näytti kyllä pelkäävän ja oli varovainen sen suhteen, joten mennään rauhassa hiljalleen eteenpäin. Uutena juttuna agilityssä harjoiteltiin putki-hyppy-putkiyhdistelmää ja yritettiin miettiä ohjaajan roolia. Luna meni miniradan oikein hienosti ja vauhdikkaasti. Tokossa harjoiteltiin tuttuja juttuja ja uutena harjoiteltiin kapulan pitoa. Luna kyllä hoksasi jutun juonen, aluksi tökki kuonollaan kapulaa ja otti sen hampaiden väliinkin välillä. Välillä myös tassua yritti tarjota.. sen siitä saa, kun kaikenlaista harjoittelee :) Tarkkana pitää olla, että pito on pitoa, eikä rupeaisi kepakkoa pureskelemaan. Loppua kohden keskittyminen alkoi vähitellen herpaantua ja Luna haukkuikin seuraavaan ryhmään tulevalle valkoiselle isolle koiralle railakkaasti. Kuitenkin makupalalla sai kohtuudella kontaktin palautettua. Hyvä mieli jäi kokonaisuudessaan ja ensi viikolla on jo viimeinen kerta edessä. Tämän jälkeen mietitään sitten uusia juttuja.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti