Kuvia ei saa kopioida ilman lupaa. Kaikki oikeudet pidätetään.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vakoilua

Alkuviikko on mennyt leppoisissa merkeissä lähinnä kotioloissa. Luna on ollut yksin päivisin ja viimein saimme ohjelman, jolla voi sekä äänittää että kuvata webkameralla kaverin touhuja. Tänään nauhoitus oli ensimmäistä kertaa päällä ja kuvamateriaalia oli tallentunut 120 pätkää, joten tovi meni niitä läpikäydessä. Ohjelma siis aktivoituu äänestä / liikkeestä. S lähti vähän ennen kahdeksaa ja jätti Lunalle kongin puuhattavaksi. Kongi tyhjeni ennätysajassa ja sen jälkeen Luna selvitti kahden pahvilaatikon sisällön. Molemmissa laatikoissa oli puruluu ja pari lelua. Ensimmäinen tunti kului touhuillessa, pureskellessa luita ja leikkiessä leluilla, etenkin sukkapallolla. Tämän jälkeen kävi haukahtamassa kaksi kertaa portilla ja kerran webkameralle nousten työpöytää vasten.

Sitten Luna nukkui pari tuntia ja havahtui varmaankin postin tuloon. Tämän jälkeen söi loput puruluistaan ja leikki sukkapallollaan, joka epäonnisesti lensi työpöydän päälle. 20 min touhuilun jälkeen jatkoi uniaan ja heräsi klo:13.15. Heräämisen jälkeen meno oli vähän levotonta, haukahteli välillä, kiemurteli lattialla ja jahtaili hetkittäin häntäänsäkin. Luna antoi kyytiä myös pedilleen ja rahtaili sitä ympäri huonetta. Lisäksi leikki tyhjällä kongillaan ja muilla leluillaan. Näytti olevan hetkittäin tylsistymistä ilmassa. Touhuilua jatkui 20 minuuttia, jonka jälkeen nukahti jälleen. J:n tullessa klo:15 kotiin, Luna nukkui vielä J:n aukaistessa portin, eikä reagoinut esim. oven avaamiseen. Kaiken kaikkiaan päivä meni varsin hyvin ja oli kyllä mukava nähdä Lunan puuhailuja. Näyttää menevän vähän urakkahommiksi Lunalla nuo aamutouhuilut ja iltapäivällä saattaa sitten tylsyys iskeä. Suurimman osan ajasta on nukkunut, vieläpä sikeästi, mikä on hyvä merkki.

Yskä ei ole sitten uusinut sunnuntai aamun eli kaikkinensa Luna yskähteli kaksi kertaa. Muutakaan poikkeavaa ei ole ollut. Sunnuntaina ja maanantaina tehtiin vaan pakolliset ulkoreissut ja tehtiin rauhallisia aktiviteetteja sisällä. Pari päivää meni hyvin rauhassa ja Luna otti rennosti. Eilen näytti kuitenkin siltä, että energian määrä alkaa olla ylitsevuotavainen, joten käytiin jo vähän ulkoilemassa metsässä, jossa käveltiin vähän matkaa kelkkauraa. Tai me käveltiin, Luna pomppi tasajalkaa, juoksi, teki siksakkia ja mitä ihmeellisempiä muita kuvioita. Intoa ja energiaa oli niin paljon, että ei meinannut pysyä villahousuissaan. Korvat olivat kuitenkin kuulolla ja kerrassaan oli mielissään. Tänään käytiin käppäilemässä Valkiaisjärven jäällä, mukavan lauha ilma ja taivas värjäytyi paluumatkalla kauniiksi. Kevät tulee. Luoksetulot toimi ja Luna huomasi, että muuntautumalla jänikseksi pääsee lujaa myös polun ulkopuolella, vaikka hanki vähän upottaisi.

Valkiaisjärven jäällä

Tähystelijä

Luna-nimisen jäniksen jäljet

Luna kulkee omia polkujaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti