Eilen vietimme viimeisen lomapäivän Kuusamossa. Käytiin aamupäivästä hiihtämässä. Meidän ollessa paluumatkalla S:n äiti kävi käppäilemässä Lunan kanssa hiihtoladun huudeilla ja siellä kohdattiin. Kiinnostuneena Luna kiipesi vallin päälle katsomaan toikkarointiamme sauvojen ja suksien kanssa. Aiemminkin on paljon hiihtäjiä talven mittaan nähnyt, joten se ei ollut uutuutta.
Eilen iltapäivällä käytiin sukuloimassa ja ulkoiltiin järven jäällä. Luna pääsi touhuamaan taas Mistin kanssa. Mistin on ilmeisesti siedättynyt Luna-riiviöön, kun innostui oikein leikkimään ja juoksemaan. Sisälle tultua Lunalla oli vielä virta päällä ja Misti lempeästi komensi, ettei sisällä sovi riehua. Muutaman hepulointiyrityksen ja uhmahaukahduksen jälkeen Luna rauhoittui. Mistiä Luna kyllä jaksaa mielistellä tarpeen vaatiessa ja Misti ei aina moisen innokkaan fanituksen päälle ymmärrä. Vieläpä sisälle tultua menivät vierekkäin keittiön lattialle nukkumaan. Reissun jälkeen kotimatka sujui unten mailla leppoisasti.
Tänään Luna oli taas päivän yksin, mutta onneksi oli pehmeä laskeutuminen, kun J:llä alkoi vasta myöhemmin työt. Iltapäivällä töistä päästyä käytiin Niilesjärven maisemissa, kun haluttiin jotain vaihtelua totuttuihin kuvioihin. Oli mukava reissu ja löydettiin metsästä lumikenkäilijöiden jättämä reitti. Paluumatkalta käväistiin kaupassa Lunan odottaessa autossa. Ihmeteltiin, että kylläpä autossa haisee vähän pahalta. Vähän matkaa ajettua S rupesi miettimään, että kylläpä Luna piereskelee. Takapenkille vilkaistuaan S huomasi Luna reppanan oksentaneen häkkiinsä. Sen verran epämääräistä mössö oli, että vasta kotona varmistui, että kyseessä oli tosiaan yläpäästä tullutta tavaraa. Voi ressua. Mikähän lie mahan tyhjennys tämä oli. Tiettävästi ei ole syönyt mitään epämääräistä, mutta Lunalle tunnetusti käy kaikki, joten tämä ei ole poissuljettua. Muuten on ollut oma reipas itsensä, eikä massua aristele. Kakkinutkin on normaalisti. Annettiin nyt iltaruoka normaalisti hyvin pehmennettynä ja tavallista pienempi annos. Hyvin maistui, eikä ainakaan heti ole noussut ylös. Saa nähdä, seurailemme. Hyvä oli myös, että häkki oli helppo myös puhdistaa, kun pohjalla on muovikaukalo, eikä örkki levinnyt autoon ja patja vaan heitettiin roskiin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti